31.7.05




Koivuhovin asema lauantai-iltana
OK, myönnetään...


Kyllä syntymäpäivien viettämisessä on ne hyvätkin puolensa Smiling

30.7.05


Ilta-auringossa kylpevä Vallilan raitiovaunu varikko


Vallilan kirjasto

29.7.05

Huomenna se taas tapahtuu...

Huomenna on taas SE päivä vuodesta... Aikoinaan se oli ilon ja juhlan (ja lahjojen) päivä. Nyt lähinnä ikävä muistutus siitä, että vanhenen joka päivä..

Eniten kaipaan vuosia, jolloin istuin kolera-altaan reunalla ja söin äitini äidin kanssa herneitä. Sitä kuinka paljon herneitä syötiin en muista, mutta mukana oli aina kaksi muovikassia. Kummatkin ostettiin täyteen. Toinen syötiin kahteen pekkaan siis kolera-altaan reunalla, toinen varsinaisissa juhlissa myöhemmin. Miksiköhän muistan nuo herneiden syönti-hetket kauppatorilla, mutta en varsinaisia juhlia...

Vaihteeksi kuvaa tavallisista paprikoista ^_^

28.7.05

MM-kisojen aiheuttamat ruuhkat

Lähes kaikki lehdet ovat kirjoittaneet tulevien MM-kisojen tuomista ruuhkista, sekä miten välttää ne. Kaikki ovat kertoneet miten ruuhkia vastaan taistellaan tarjoamalla kisavieraille lippuja alennettuun hintaan. Hienoa, että alennusta annetaan, mutta eikö olisi ollut fiksumpaa antaa kisalipun ostaneille kyseisen päivän ratikka-matkat kaupan päälle?

Ollessani aikoinani CeBit-messuilla Hannoverissa, sain messulipulla matkustaa ilmaiseksi joukkoliikenteessä. Mikäli tuota mahdollisuutta ei olisi ollut, olisin kulkenut taksilla, tai vaihtoehtoisesti jättänyt keskustan liikkeet ja nähtävyydet tarkistamatta. Olen tätä ilmaisuutta kehunut yleisesti, eli mainostanut Hannoverin julkista liikennettä jo vuosia.

Millainen PR-temppu olisikaan ilmaiset matkat kisaturisteille ollut. Helsinki olisi saanut luontoystävällisen maineen, kynnys lähteä autolla/taksilla ruuhkauttamaan liikennettä olisi noussut jne, jne..

Mutta kun ei, niin ei sitten. Onneksi itse pääsen kulkemaan kaukaa kisa-alueelta, mutta Töölööläisiä käy sääli...

25.7.05

USA:n laivaston arkkitehtuuria

Kieltämättä mielenkiintoinen rakennus. Ja sattuu sijaitsemaan vielä laivastotukikohdassa USA:ssa... Jos ette usko, käykää katsomassa Google Earthillä...
via: Jyrin savupiippupäiväkirja
Häirikköpuhelu

Niin se maailma muuttuu. Sain juuri ensimmäisen Skype:llä tehdyn häirikkösoiton..

Joku pikku kakara, ilmeisesti jostain entisestä itä-blokin maasta sai kiksejä kun sai huutaa minulle hävyttömyyksiä. Tai no, ainakin se F-sana tuli erittäin huonolla englannilla monesti, samoin äänenpainoista päätellen muitakin kirosanoja. Puhelu oli aika lyhyt ja päättyi, kun takaa kuului aikuisen naisen ääntä. Ja sitten sai ipana kuulla kunniansa :-) Ja puhelu päättyi siihen.
Kiitos Canonille

Tasan viikko sitten rekisteröidyin Canonin Image Gateway-palveluun, lähinnä, koska kamerani mukana tuli kampanjakoodi, jolla sain tilata ilmaisen 256M muistikortin.

Tänään töistä tullessa kotona odotti sitten kirje Hollannista. Ja tosiaan, siellä oli luvattu muistikortti! Ei huonoa palvelua, etenkin kun mukana on kahden maan postit!

OK, eihän tuo 256M pitkälle riitä (RAW-kuvien tiedosto koko reilut 8M), mutta varakortiksi ihan riittävä. Ennestään minulla oli 2 256M korttia, sekä 1G nopea kortti. Yksi noista 256M korteista jää kyllä vanhaan kameraani, jonka äitini saa käyttöönsä.

24.7.05

Lisää chilien kuvia

Jäi tuo kolmen kuvan päivitys vaivaamaan, joten nyt lisäsin neljä uutta kuvaa chileistä. Löytyvät chiligalleriasta.

Tunnelmakuva Saimaan risteilyltä
Chili-galleriaa päivitetty

Lisäsin pari (kolme...) kuvaa chili-galleriaan.

23.7.05

Nostaako kameroiden määrä kuvien laatua?

BBC:n verkkosivuila pohditaan tekeekö digi-kamerat meistä parempia kuvaajia. Kameroitahan lähes kaikilla, jos ei muuten, niin kännykässä.

Kun jotain tapahtuu, niin aina löytyy joku, jolla on kamera. Kaikki varmaan muistavat kuvat Lontoon metro räjähdyksistä. Rikoksen tekijästä/tekijöistä löytyy helposti kuva, koska "kaikilla on kamera". Yhdistettynä blogien suosioon, jopa etsintäkuulutukset ovat mahdollisia. (Toivottavasti kaverit saadaan edesvastuuseen...)

Mutta korvaako määrä laadun. Omasta mielestäni joskus. Itse olen hieman vajaassa kolmessa vuodessa ottanut n. 17 000 kuvaa. Joukossa on aivan silkkaa sontaa, mutta hyvien, jopa erinomaisten, kuvien määrä on noussut tasaisesti kokemuksen ja taitojen karttuessa. Filmille en vastaavaa määrää kuvia olisi ottanut. Etenkin nyt, kun olen siirtynyt järjestelmäkameraan, olen ottanut suuren määrän kuvia kokeillakseni eri asetusten vaikutusta kuvaan.
Päivän/viikon/kuukauden kuva

Kuukauden kuvat-Taivasalla.net:in fanina päätin yrittää saada kuvia blogiin useammin. Ei ehkä päivittäin, mutta nykyistä useammin. Pelkäksi valokuva-blogiksi tämä ei kuitenkaan muutu.


Dioja 1950-luvulta. Nämä pitäisi saada skannattua kyllä...


Johtokasa rekan perästä.

22.7.05

Kuvasatoa

iPod Shuffle


Käyntikortteja

20.7.05


Näkymä Puumalan SkyBarista.


Ilta Saimaalla

18.7.05


Kun nyt on laseista ollut kuvia niin laitetaan kuvaa hieman terveellisemmistä eväistämme :-)


Näkymä m/s Preesensiltä

Konemestarin kengät

Lisää lasitaidetta, tällä kertaa m/s Preesensin kannelta

17.7.05

Suvi-iltoja Saimaalla, uusi lelu, Puumalan Sky Bar ja kalinkaa!

Kaikki digikamerani (siis kaikki kaksi) olen perinteisesti ottanut käyttööm Saimaalla sikäläisten sukulaisteni saarella. Ostin siis perjantaina Canon 350D järjestelmäkameran. Edellisen sain reissua edeltävänä iltana, ja tämän uuden hain perjantai aamuna.

Toistaiseksi ainoa objektiivini on ns. kitti-linssi eli EF-S 18-55. Kuvia tuli otettua lähes 700, mutta täytyy nyt katsoa kuinka moni onnistui. Paljon tuli räpsittuä kuvia ihan kokeilu ja testi mielessä.

Mutta ei koko viikonloppu ollut kameralla leikkimistä, vaan pääpaino oli hyvästä ilmasta ja hyvästä seurasta nauttiminen hyvien virvokkeiden kera. Lauantai meni pääasiassa m/s Preesensillä tehdyllä risteilyllä Puumalaan, jossa nautin mm. Puumalan Sky Barin, eli Saimaan sillan näköala-kahvilan näkymistä.

Paluumatkalla saimme mm. nauttia venäläisvahvistuksemme Olgan loistavasta Kalinka esityksestä.


13.7.05

Vitsit vähissä

Suomen suurin vitsi-sivusto on ollut jo jonkin aikaa suljettuna. Tänään sitten selvisi miksi...

Sivuston juutalais-vitsit on katsottu kiihoitukseksi kansanryhmää vastaan. Poliisi tutkii asiaa närkästyneen kansalaisen ilmoituksen perusteella. Poliisin mukaan juutalais-vitsit eroavat muista, koska niissä viitataan usein juutalaisvainojen tapahtumiin. Kalle nimisiä pikkupoikia, romaneja, ruotsalaisia, blondeja sekä basisteja saa siis ihan laillisesti irvailla Suomessa.

Juutalais-vainot ei luonnollisestikaan ole mikään naurun asia, vaan äärimmäisen vakava asia. Mutta eikö tässä ammuta nyt kärpäsiä hieman liian isolla tykillä?

Omasta mielestäni myös vakavilla asioilla voi laskea leikkiä ilman, että se olisi kansankiihotusta vitsin kohdetta vastaan.

Näin siis Suomessa, muualla maailmassa kristillinen lehti etsii maailman loukkaavinta uskonnollista vitsiä...

Toisaalta pitäisikö mennä poliisiasemalle tekemään oma ilmoitus kiihoituksesta kansanryhmää vastaan? Kaikki mediat toitottavat islamistisesta terrorista. Siis samat lehdet, jotka aiemmin puhuivat IRA:n, Ulsterilaisten ja ETA:n terrori-iskuista. Ei siis katolilaisesta tai protestanttilaisesta terrorista... Eikö sekin ole kiihoitusta kansaryhmää vastaan?
Bussiyhtiö haastoi kimppakyytiläiset oikeuteen.

Transports Schiocchet Excursions niminen bussiyhtiö on haastanut oikeuteen joukon siivoojia, jotka ovat järjestäneet työmatkoilleen kimppakyydin. Yhtiö syyttää siivoojia epäreilusta ja loismaisesta kilpailusta...

"Using our cars is quicker and at least twice as cheap. And on the bus we didn't have the right to eat or even to speak," said Martine Bourguignon. Odette Friedmann added: "In the evening instead of coming to get us at 9.30pm the bus would arrive at 10.30pm. If you made any comment to the driver you'd get a mouthful of abuse.

TSE on haastanut myös siivojien työnantajan oikeuteen yllytyksestä kimppakyyteihin...

Tässähän on kotoiselle YTV:lle loistava idea, haastetaan kaikki työmatkaautoilijat oikeuteen!

12.7.05

Me ei pelätä!

We are not afraid-sivusto osoittaa, että Lontoo ei vaivu polvilleen terroristien edessä.
Kuolemantuomio hakkereille?

Sven Jaschan on juuri tuomittu Saksassa Sasser-madon tekemisestä. Tuomio oli 21kk ehdollista+30 tuntia yhdyskuntapalvelusta. Oliko tuomio oikea?

Rochesterin yliopiston taloustieteen professori Landsburgilla on mielestään parempi idea. Kuolemantuomio!

Professori Landsburgin laskelmien mukaan yhden murhaajan teloitus säästää yhteiskunnalta 100 miljoonaa taalaa sosiaalikuluista. Kannattavaa hommaa!

The benefits of executing a hacker would be greater, he argues, because the social costs of hacking are estimated to be so much higher: $50 billion per year. Deterring a mere one-fifth of 1 percent of those crimes - one in 500 hackers - would save society $100 million. And Professor Landsburg believes that a lot more than one in 500 hackers would be deterred by the sight of a colleague on death row.

Itse olen kuitenkin New York Timesin John Tierneyn kanssa samaa mieltä, että kuolemaa enemmän nämä teini-hakkerit pelkäisivät viiden vuoden tietokoneen käyttökieltoa...

10.7.05

Sunnuntaikävelyn satoa

Tämän päivän kävelylenkki suuntautui Vanhankaupunginlahdelle.














Vaihteeksi kuvia
Kuvia eiliseltä kävelyltä Kaivopuiston rannassa




8.7.05

Saako uskonnolla vitsailla?

Englannissa on tulossa voimaan laki (Racial and Religious Hatred Bill), jonka pelätään kriminalisoivan uskonnolla/uskonnolle vitsailevat vitsit.

Vastavetona Ship of Fools, uskonnollinen Private Eye(?), järjestää kilpailun, jolla etsitään loukkaavinta uskonnollista vitsiä!

We’re looking for, and intend to analyse at depth, the funniest and most offensive jokes on God’s beautiful earth. Seriously. In its unscientific but authoritative way, we hope the contest will reveal what religious humour makes us laugh, and what gets us lighting bonfire.

Kyseessä ei ole siis mikään uskonnollisen äärioikeiston äänenkannattaja, vaan uskonnon kohtuullisen rennoin rantein ottava julkaisu.

"We're here for people who prefer disorganized religion to the organized kind," says ship-of-fools.com editor Simon Jenkins. "From a position of commitment, we try to look objectively at religious trends in an accessible rather than cynical way. We commend as well as debunk. But we are not a campaign, we're a conversation."

Ridiculing religious beliefs, criticising religious practices and offending religious people is surely a mission from God. Not in all cases, necessarily, but certainly in some. It's not a freedom so much as a responsibility.

Mutta on lehdellä vakavampikin syy vastustaa uutta lakia:

The bill, which passed its Second Reading by 302 votes to 247 at the end of June, seeks to outlaw remarks and publications considered likely to stir up hatred against a religious group. It represents the Government's third attempt to legislate on the issue since 2001. On the previous two occasions it was forced to shelve proposals in the face of strong opposition in both the House of Commons and House of Lords.

In line with the existing offence of stirring up racial hatred, the new religious hatred legislation would apply to threatening, abusive or insulting words, behaviour or written material. Several religious and mainstream organisations oppose the bill – because it potentially threatens free debate and criticism of all faith positions.


The really confusing thing about the proposed law is that if "material that is threatening, abusive or insulting" to religious groups is outlawed, then both the Bible and the Qu'ran will be technically illegal. Both denounce false, wicked and foolish religion in the strongest terms, and have proved only too capable of stirring up religious hatred. The law that is supposed to protect religion could make it criminal.

Ship of Fools ei vastusta lakia, jotta saisi irvailla muille uskonnoille, vaan haluaa jatkaa kristinuskolle nauramista, ja mielestäni ihan hyvästä syystä...

Ship of Fools has never had much interest in mocking other religions. If truth be told, we're a bit blinkered and don't know enough about them. But to mock the excesses of our own, that's what we were put on earth to do. When Christianity gets dangerous, irrational, nasty, or just plain nuts, then insulting and abusing it is not just a pleasure, but more a profound calling.

Eiköhän tämä aiempi kirjoitukseni osoita Ship of Foolsin olevan oikeassa... Amen!
You do your worst - and we will do our best

Katsaus miten maailma näkee Lontoon terroristi-iskut löytyy täältä

7.7.05

Ennustiko BBC Lontoon iskut????

Reilu vuosi sitten BBC:n Panorama ohjelma esitti ohjelman "Terror attack", jossa asiantuntijat miettivät mitä tapahtuisi, mikäli lontooseen tehtäisiin iskujen sarja. Dramatisoidut "uutislähetykset" aiheuttivat kovan kohun jopa hallituksen taholta, joka oli vastustanut ohjelmaa jo sen tekovaiheessa...

Kummasti tuli ohjelma mieleen tämän päivän tapahtumia seuratessa...
Tehtävä suoritettu!?!?

Jatketaan nyt pilaiirtäjä katsauksella.

Los Angeles Daily News:in Patrick O´Connor olkaa hyvä

6.7.05

Live 8

Guardianin Steve Bell olkaa hyvä...
Edit:Linkki korjattu