Satoa pukkaa
Short Yellow Tabasco liittyi sitten satoa tuottaviin lajeihin (Toisin kuin linkki väittää, niin kyseessä taitaa kuitenkin olla Annuum, ei Frutescens). Ensimmäinen raakile on nyt totta. Muut satoa tuottavat lajikkeet ovat Lemon Drop, Dedo de Moca, sekä PI355813 (kaikki C.Baccatumeja).
Mullassa oleva Jalapenokin innostui kukkimaan uudestaan, ja AquaFarmissa oleva Jalapeno n rääpälekin puskee nuppua sitä innokkaammin mitä enemmän niitä nyppii... Taidankin uhrata Short Yellow Tabascon sadon tuoton laittamalla sen verran stydit kasvuravinteet seuraavalla vaihtokerralla, että loppuu nuppujen tulo! Ovat nimittäin samassa AquaFarmissa.
Huomenissa olisi tarkoitus raahata töihin muutama uusi puska. Nythän minulla ob vain yksi kasvi työpaikalla. Ajatuksena olisi tuoda ainakin se mullassa oleva Jalapeno töihin. On meinaan niin mukava ikkuna selän takana, että tuntuu menevän hukkaan ilman massiivista chilipatteristoa!
26.5.05
23.5.05
Katso kun kasvi kasvaa
Laitetaanpa hieman chiliaiheista juttua vaihteeksi. 11M animaatio chilin kasvusta löytyy täältä.
Kuvat on otettu n. 8 tunnin välein. Alussa näkyy taustalla miten valkosipuli villiintyi kasvamaan eräänä päivänä yli 10cm!
Laitetaanpa hieman chiliaiheista juttua vaihteeksi. 11M animaatio chilin kasvusta löytyy täältä.
Kuvat on otettu n. 8 tunnin välein. Alussa näkyy taustalla miten valkosipuli villiintyi kasvamaan eräänä päivänä yli 10cm!
22.5.05
Mobiili sukutapaaminen, maantiekiitäjiä ja sokeriserkku...
Äitini puoleinen suku järjestää ns. Serkku-tapaamisia vähintäinkerran vuodessa. Tapaamiset eivät ole rajoitettu vain serkuksiin, vaan mukana on niin vanhempaa kuin nuorempaakin väkeä.
Viime vuosina tapaamiset on järjestetty modernisti mobiili-ratkaisulla. Tänä vuonna tutustuimme äitini äidin äidin syntymätilaan ja hänen sukunsa alkujuurille Suomessa. Ja tutustuminen siis tapahtui ajan hengen mukaisesti mobiilisti. Klo 7 Helsingin porukka nousi bussiin Pikku-Huopalahdesta. Bussi oli jo aamuyöllä lähtenyt Kuopiosta, ja poiminut Mikkelin porukan mukaansa...
Jahka Riihimäeltä oli poimittu loput porukasta suuntasimme kohti Virtoja, jossa vierailimme siis äidin äitini äidin syntymäpaikalla.
Tila on edelleen olemassa, ja tilan vanha emäntä kertoi paikan historiasta meille.
Kävimme myös Seinäjoella, ja tapasimme erään kaukaisen sukulaisemme. Seinäjoen opas (erittäin erikoinen, mutta hurmaavan hauska rouva) opasti meitä maakunta museolla. Pääkohde oli kuitenkin serkkujen kunnostama erään esi-isän hautakivi.
Yövyimme Uudessa-Kaarlepyyssä, jossa tapasimme sokeriserkkumme Uffen, joka esitelmöi meille suvun kanta-isästä. Uffen sukuhaara erkani omastani 1750-luvulla, ja on kuulemma siten sokeriserkku (10. sukupolven välinen serkku on kuulemma sokeriserkku!).
Uffe on tutkint sukuaan (ja siten meidän sukuakin) oikein urakalla, ja vanhan historian opettajan esitelmää oli upea kuunnella. Esitelmän jälkeen kävimme katsastamassa kanta-isämme torpan rauniot ja poimimassa Pedersören kunnan oppaan mukaamme.
Vannerssin kotimuseo on tilalla, jossa eräs kaukaisista sukulaisista on aikoinana työskennellyt. Aivan fantastinen paikka. Meitä oli opastamassa niin vanha isäntä, kuin nuori isäntä vaimoineen. (Ja taisi paikalla olla pari naapuriakin).
Tilan pihapiiriin on kuljetettu vanhoja rakennuksia tilan alueelta, ja täytetty rakkaudella, taidolla ja vaivalla kotimuseoksi, joka ei häpeä yhdellekään "oikealle" museolle.
Yksi koskettavimmista esineistä oli vanhan isännän äidin pyörä ja laukku. Vanhan isännän äiti oli pyöräillyt kyseisellä pyörällä aina kauppaan Pietarsaareen, laukku tangosta roikkuen.
Ja kuin pisteenä i:n päälle kasvatti nuori isäntä lintuja harrastuksenaan. Ei siis mitään undulaatteja, vaan aivan oikeita lintuja: Erilaisia kanoja (esim. silkki-, ja helmiäiskanoja), kyyhkysiä,riikinkukkoja, fasaaneja, ankkoja, sorsia, kalkkunoita, sekä maantiekiitäjiä, niitä, joita Kelju K. Kojootti yrittää pyydystää!
Nandut, eli maantiekiitäjät
Riikinkukko
"Tavallinen" ja keisariankka
Silkkikanoja
Kierreltyämme Pedersöreä oppaan kanssa, suuntasimme kohti Vaasaa, jossa piipahdimme äidin äitini isän haudalla.
Ja sitten suuntasimme takaisin kotia kohti, eli Riihimäen kautta Helsinkiin, ja sieltä bussi jatkoi vielä Mikkeliin ja Kuopioon. En uskalla edes ajatella kuinka poikki pikämatkalaiset olivat reissun jälkeen, mutta n. 10 tuntia bussissaa kumpanakin päivänä tuntui pakaroissa ja selässä pitkään...
Sukukokous voi olla tylsä tapahtuma, mutta tälläinen henkilökohtaiseen kokemiseen perustuva juurilla käynti oli ainakin itsestäni loistava kokemus. Tetysti osaltaan asiaan vaikuttivat loistavat oppaat, sekä kaukainen serkkumme Uffe, ja tietysti koko matkalla ollut porukkakin. Suosittelen lämpimästi!
Äitini puoleinen suku järjestää ns. Serkku-tapaamisia vähintäinkerran vuodessa. Tapaamiset eivät ole rajoitettu vain serkuksiin, vaan mukana on niin vanhempaa kuin nuorempaakin väkeä.
Viime vuosina tapaamiset on järjestetty modernisti mobiili-ratkaisulla. Tänä vuonna tutustuimme äitini äidin äidin syntymätilaan ja hänen sukunsa alkujuurille Suomessa. Ja tutustuminen siis tapahtui ajan hengen mukaisesti mobiilisti. Klo 7 Helsingin porukka nousi bussiin Pikku-Huopalahdesta. Bussi oli jo aamuyöllä lähtenyt Kuopiosta, ja poiminut Mikkelin porukan mukaansa...
Jahka Riihimäeltä oli poimittu loput porukasta suuntasimme kohti Virtoja, jossa vierailimme siis äidin äitini äidin syntymäpaikalla.
Tila on edelleen olemassa, ja tilan vanha emäntä kertoi paikan historiasta meille.
Kävimme myös Seinäjoella, ja tapasimme erään kaukaisen sukulaisemme. Seinäjoen opas (erittäin erikoinen, mutta hurmaavan hauska rouva) opasti meitä maakunta museolla. Pääkohde oli kuitenkin serkkujen kunnostama erään esi-isän hautakivi.
Yövyimme Uudessa-Kaarlepyyssä, jossa tapasimme sokeriserkkumme Uffen, joka esitelmöi meille suvun kanta-isästä. Uffen sukuhaara erkani omastani 1750-luvulla, ja on kuulemma siten sokeriserkku (10. sukupolven välinen serkku on kuulemma sokeriserkku!).
Uffe on tutkint sukuaan (ja siten meidän sukuakin) oikein urakalla, ja vanhan historian opettajan esitelmää oli upea kuunnella. Esitelmän jälkeen kävimme katsastamassa kanta-isämme torpan rauniot ja poimimassa Pedersören kunnan oppaan mukaamme.
Vannerssin kotimuseo on tilalla, jossa eräs kaukaisista sukulaisista on aikoinana työskennellyt. Aivan fantastinen paikka. Meitä oli opastamassa niin vanha isäntä, kuin nuori isäntä vaimoineen. (Ja taisi paikalla olla pari naapuriakin).
Tilan pihapiiriin on kuljetettu vanhoja rakennuksia tilan alueelta, ja täytetty rakkaudella, taidolla ja vaivalla kotimuseoksi, joka ei häpeä yhdellekään "oikealle" museolle.
Yksi koskettavimmista esineistä oli vanhan isännän äidin pyörä ja laukku. Vanhan isännän äiti oli pyöräillyt kyseisellä pyörällä aina kauppaan Pietarsaareen, laukku tangosta roikkuen.
Ja kuin pisteenä i:n päälle kasvatti nuori isäntä lintuja harrastuksenaan. Ei siis mitään undulaatteja, vaan aivan oikeita lintuja: Erilaisia kanoja (esim. silkki-, ja helmiäiskanoja), kyyhkysiä,riikinkukkoja, fasaaneja, ankkoja, sorsia, kalkkunoita, sekä maantiekiitäjiä, niitä, joita Kelju K. Kojootti yrittää pyydystää!
Nandut, eli maantiekiitäjät
Riikinkukko
"Tavallinen" ja keisariankka
Silkkikanoja
Kierreltyämme Pedersöreä oppaan kanssa, suuntasimme kohti Vaasaa, jossa piipahdimme äidin äitini isän haudalla.
Ja sitten suuntasimme takaisin kotia kohti, eli Riihimäen kautta Helsinkiin, ja sieltä bussi jatkoi vielä Mikkeliin ja Kuopioon. En uskalla edes ajatella kuinka poikki pikämatkalaiset olivat reissun jälkeen, mutta n. 10 tuntia bussissaa kumpanakin päivänä tuntui pakaroissa ja selässä pitkään...
Sukukokous voi olla tylsä tapahtuma, mutta tälläinen henkilökohtaiseen kokemiseen perustuva juurilla käynti oli ainakin itsestäni loistava kokemus. Tetysti osaltaan asiaan vaikuttivat loistavat oppaat, sekä kaukainen serkkumme Uffe, ja tietysti koko matkalla ollut porukkakin. Suosittelen lämpimästi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
