26.6.08

Kesä vaarantaa henkesi 2!

Kuten jo aiemmin kirjoitin, on kesä ihmiselle vaarallista aikaa.

Suomen lähi- ja perushoitajaliiton SuPerin kyselyn mukaan kesälomasijaisia on palkattu riittävästi vain joka toisessa sosiaali- ja terveydenhuollon työpaikassa. Yhtä useassa työpaikassa käytetään kouluttamattomia sijaisia.

Viime syksynä oltiin laatimassa pakkolakia, jolla potilasturvallisuuden nimissä oltiin estämässä laillista lakkoa. Nyt ovat samat poliitikot hiljaa, vaikka hoitajia on kesällä vähemmän kuin tuo pakkotyölaki olisi taannut.

Pulaa pätevistä on esimerkiksi Hyksin neurologian, syöpätautien sekä sisätautien hoidosta vastaavassa tulosyksikössä. Siellä pätevien sijaisten määrä vaihtelee osastoittain 47 ja 100 prosentin välillä.

Se tarkoittaa käytännössä, että jollain osastolla yli puolet hoitajista vielä opiskelee alaa.

Myös Hyksin kirurgiasta, tehohoidosta ja ensihoidosta vastaavan tulosyksikön sadasta kesätyöntekijästä vain joka toinen on pätevä.


Paitsi, että tässä vaarannetaan potilasturvallisuutta, on myös näiden opiskelijoiden asema tukala. "Huomattavan suurella osalla sijaisista ei ole oikeutta antaa suonensisäisiä lääkkeitä ja hoitoja."

Entä jos opiskelija mokaa? Kerkiääkö vuoron vakihoitaja apuun ajoissa? Osaako opiskelija edes aina pyytää apua? Paitsi että potilaturvallisuus on vaarassa, on tällöin myös opiskelijan tulevaisuus vaakalaudalla.

Ei tästä kauaa ole, kun erään lähihoitajaopiskelijan elämä musertui, kun hän erehtyi antamaan hoidettavalleen yliannostuksen lääkettä. Opiskelija raukka ei ollut vielä oppinut, että vastalääkettä olisi ollut, eikä hän virheensä tajuttuaan osannut toimia niin, että potilas olisi selvinnyt.

Lopputulos: yksi kuollut ja yhden nuoren elämä pilalla. Säästöjen takia.

Toivottavasti näin ei käy tänä kesänä.

25.6.08

Lisää tälläistä

Sarjassamme arjen sankareita Jussi Lehtonen.

Maailma tarvitsee kauneutta.

Kenen tulee olla huolissaan ja kenestä?

Olen tämän sanonut aikaisemminkin, mutta toistetaan se nyt taas: Vanhempien nettiosaamisesta tulisi olla enemmän huolissaan kuin lasten...

Nettisensuuri etenee EU:ssa

EU-parlamentin kulttuurikomitea on julkaissut alustavan ehdotuksen valtakunnallisen media-asiamiehen viran perutamiseksi. Ehdotuksen takana on virolainen sosialisteja edustava europarlamentaarikko Marianne Mikko.

"Me tarvitsemme blogeja varten virallisen laatumerkinnän ja tiedon siitä, kuka blogia todella kirjottaa ja miksi." Toteaa Mikko.

Se, kuka tietyn blogin takana on, on siis tarkoitus varmistaa media-asiamiehelle tapahtuvalla rekisteröinnillä. Kunkin bloggaajan tarkoitusperien selvittämistä varten komitea puolestaan kaavailee vapaaehtoista merkintäjärjestelmää, jonka avulla bloggaajat kertoisivat ammatillisista ja taloudellisista taustoistaan ja intresseistään sekä paljastaisivat bloggaamisensa motiivit helposti luokiteltavalla tavalla.

Vaikka Mikko kysyttäessä kielsi, että EU-parlamentti kokisi blogien kirjoittajat uhkaksi, hän totesi kuitenkin, että "he ovat asemassa, jossa he voivat saastuttaa kyberavaruutta laajamittaisesti. Kyberavaruudesta löytyy jo entuudestaan aivan liian paljon roskapostia, misinformaatiota ja pahantahtoisia aikeita."

Kyse on siis vääränlaisen tiedon leviämisen estäminen, eli kauniimpi tapa ilmaista sensuuria.

Mikä katsotaan vääränlaiseksi informaatioksi? Onko islamiin, monikulttuurisuuteen ja siirtolaisuuteen kriittisesti suhtautuvat blogit vääränlaista informaatiota? Tätä mieltähän Suomessa ovat mm. valtakunnansyyttäjä Illman ja vähemmistävaltuutettu Suurpää.

Tai ylipäätään EU kriittiset blogit. Ovatko ne väärää informaatiota?

Ehdotus perusteluineen tuntuu enemmänkin totalitäärisen diktatuurin määräyksiltä kuin länsimaisen sivistysvaltion suunnitelmilta.

24.6.08

Bias


Bias, originally uploaded by Santeri Kyröhonka.

Wanha herra Bias

Caro


Caro, originally uploaded by Santeri Kyröhonka.

Kummikoirani Caro

Shooter - Ampuja 1


Shooter - Ampuja 1, originally uploaded by Santeri Kyröhonka.

Metsä - Forest


Metsä - Forest, originally uploaded by Santeri Kyröhonka.

Juhannuksen kuvasatoa

Eikö ne ikinä opi?

Ilmeisesti kaikki ravintolat eivät muista tapaus Lehtovaaraa.

Nuevo Latino-ravintola on ainakin unohtanut tapauksen. Tylyksi koetun palvelun ja kalliina pidetyn hinnan kritisoiminen Eat.fi:ssä ja Jaikussa on poikinut uhkauksen oikeustoimista, sekä vihaisen soiton kirjoittajan vaimon työpaikalle.

Kyseinen paikka meni sitten ainakin minulla boikotti-listalle.

Jutun edistymistä voi seurata mm. täällä.

18.6.08

Vuittonin käsilaukku on ihmisen perustarve?

Suomalaiset kuluttavat luonnonvaroja tällä hetkellä niin paljon, että jos kaikki eläisivät kuten me, tarvittaisiin neljä maapalloa toteaa Anni Sinnemäki Ilta-Sanomissa.

Onneksi Annilla on asiaan ratkaisu: Kirjastoihin merkkikäsilaukku-osasto. Käsilaukkuahan ei usein tarvita, mutta sen on silloin oltava hieno, ja mielellään myös kallis. Sen sijaan, että jokainen ostaisi merkkikäsilaukun, voisi luontoa suojella niin, että kirjastoissa olisi kattava valikoima merkkikäsilaukkuja lainattavaksi.

Kirjastoissa pitäisi myös olla sauna. Näin elvytettäisiin vanha korttelisauna perinne, energiaa ja luonto säästyisi, kun jokaisessa asunnossa ei lämpiäisi pieni sähkökiuas.

Uimahallissa saunominen ei ilmeisesti ole Sinnemäelle riittävän kultturellia, eli uusia saunoja pitää rakentaa kirjastoihin.

Perinteisen kirjaston käyttäjän ei kannata ihan heti pelästyä, koska Sinnemäki korostaa, että kirjat ovat kuitenkin jatkossakin kirjaston sydän.

Sitä Sinnemäki ei haastattelussa kerro, miten hupenevat kirjastomäärärahat saadaan riittämään merkkilaukkujen hankintoihin ja saunojen rakentamiseen.

17.6.08

Vaalirahoituslakia ei jatkossakaan tarvitse noudattaa?

Eduskunta on hyväksynyt yksimielisesti vaalirahoituksen ilmoittamista koskevan lain uuden sisällön. Nimellisenä muutoksena on toivomus, että kunnallisvaaleissa harkittaisiin tuhannen euron ja sitä suurempien lahjoitusten ilmoittamista. Samalla esitetään toivomus vaalimenojen erittelemisestä.

Lakia ei kuitenkaan hallituspuolueiden linjauksen mukaan tarvitse noudattaa, koska lain rikkomisesta ei edelleenkään ole määrätty rangaistusta.

Hallituspuolueiden kansanedustajilta kiellettiin ajatteleminen!

Hallituspuolueiden kansanedustajille on tänään aamulla toimitettu ohjeet miten he saavat äänestää. Oma ajattelu ei heille ole sallittua, vaikka Perustuslain 29§ sen takaakin. Sinänsähän tuo on linjassa hallituspuolueiden linjan kanssa.

Perustuslain 29§ ei ole nimittäin säädetty rangaistusta, eli sitä ei siis hallituksen linjauksen mukaan tarvitse noudattaa.

14.6.08

Miksi!?!?

Helsingin kaupunginhallitus on myöntänyt pääministeri Matti Vanhaselle kultaisen Helsinki-mitalin "tunnustuksena toiminnasta Helsingin hyväksi."

Minulla on vain yksi kysymys: Miksi? Mitä Vanhanen on tehnyt Helsingin hyväksi?

Katsotaanko 30 vuoden määrätietoinen työskentely Helsingin näivettämiseksi "toiminnaksi Helsingin hyväksi"?

10.6.08

Rikollisia suojellaan, mutta mummo lähetetään kuolemaan!

Useista väkivaltarikoksista tuomittuja ei karkoiteta maasta mikäli kohdemaassa on rauhatonta. Kuitenkin Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi tänään Sotilaiden äidit -järjestön perustajajäsenen Maria Kirbasovan anomuksen käännytyksen toimeenpanokiellosta.

Pitkällisestä reumasairaudesta ja aivohalvauksen jälkitilasta kärsivä Kirbasova (67v) on viime lokakuusta asti asunut tyttärensä ja tämän perheen (kaikki Suomen kansalaisia) luona. Suomeen Kirbasova tuli jäätyään yksin miehensä kuoltua.

Kirbasova ei pysty käymään kaupassa, valmistamaan ruokaansa eikä huolehtimaan itsestään muutenkaan. Hän on täysin tyttärensä avun varassa. Lääkärien mukaan Kirbasovan terveys ei kestaisi matkaa Moskovaan.

Tytär perheineen on kustantanut Kirbasovan hoidon Suomessa, ja tulee jatkossakin huolehtimaan äitinsä hoidosta, mikäli tämän annettaisiin jäädä Suomeen.

Mutta Venäjällä nuorten sotilaiden sekä Tšetšenian sodan uhrien hyväksi työskennellyt Kirbasova halutaan hylätä Venäjälle, jossa tällä ei ole sukulaisia, jotka häntä voisivat auttaa.

Mikäli Kirbasova olisi väkivaltarikollinen, häntä ei todennäköisesti karkoitettaisi. Mutta vakavasti sairas kansalaisaktivisti halutaan lähettää varmaan kuolemaan.

Toistaiseksi ainoastaan poliisi on osoittanut inhimillisyyttä ilmoittamalla, että se ei pane karkoitusta tällä viikolla toimeen. Näin Kirbasova saa hieman aikaa uuden valituksen tekoon.

Lisää tietoa tapauksesta löytyy AUTA MARIAA-blogista

Puhtaat paperit, vai moitteet?

Iltalehden ja Ilta-Sanomien mukaan ministeri Pekkarinen sai oikeuskanslerilta puhtaat paperit. Helsingin Sanomien mukaan oikeuskansleri moittii ministeri Pekkarista.

Mielenkiintoista miten erilaisiin päätelmiin toimittajat samasta päätöksestä päätyivät...

8.6.08

Vetoomus Maria Kirbasovan puolesta

Haluammeko muka lähettää sairaan vanhan ihmisen Venäjälle, jossa hänellä ei ole ketään läheistä? Suomessa Maria Kirbasovan tytär kykenisi hoitamaan äitiään. Omalla kustannuksellaan.

Allekirjoita vetoomus Maria Kirbasovan puolesta!

Helsingin suurin puolue

Päivi Räsänen on nostanut esille kunnanvaltuutettujen sidokset. Ja aivan syystä. Kunnallispolitiikassa elinkeinoelämä on kiinteästi mukana, mm. kaavoitusasioissa.

Kunnallisvaltuutetut, lautakuntien jäsenet, sekä ennen kaikkea kaupunginhallituksen jäsenet osallistuvat jatkuvasti päätöksen tekoon, jotka vaikuttavat suoraan kuntalaisen elämään.

On siis aivan perusteltua, että kuntapäättäjien sidonnaisuudet olisivat tiedossa.

Nykyisinhän Helsingin kaupunginhallituksen 15 jäsenestä 7 kuuluu HOK-Elannon valtuustoon. Muutenkin HOK-Elannon valtuusto on kuin Helsingin seudun kuntapäättöjien Kuka kukin on. Myös muiden kaupan alan yritysten sekä rakennusliikkeiden johdossa on useita kunnallispoliitikkoja.

Eikö olisi siis paikallaan, että jo ehdokkaaksi asettuessaan tulisi kunkin ehdokkaan antaa ilmoitus sidonnaisuuksistaan.

6.6.08

Kesä vaarantaa henkesi!

Kesällä on vaarallista sairastua, tai olla vanhus. Jopa kolmannes hoitolaitoksista nimittäin toimii tänäkin kesänä henkilömäärällä joka on potilasturvallisuuden kannalta vaarallinen. Neljännes toimii riskirajoilla.

Kun TEHY lakkoili viime syksynä, niin säädettiin pakkolaki, joka olisi (kuulemma) turvannut potilasturvallisuuden säilyttämällä henkilöstömäärän riittävän suurena.

Samaten Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n eläkkeelle siirtyvä työmarkkinajohtaja Seppo Riski on vaatinut hengenvaarallisten lakkojen kieltämistä lailla.

Ja kuitenkin meillä siis kolmannes hoitolaitoksista toimii kesällä pienemmällä henkilöstöllä kuin tuo pakkolaki olisi taannut. Neljännes riskirajoilla.

Kesä on näköjään riittävä syy vaarantaa potilasturvallisuus. Eli koettakaa pysyä terveenä...

2.6.08

Entä jos Jäätteenmäki olisi kieltäytynyt selittämästä faksisotkua?

Pääministeri Vanhanen on tänään todennut, että hallitus ei aio selittää vaalirahoitussotkua.

Vanhanen myös muutti kertomustaan silloiselle tyttöystävälleen (silloinen vihreä, nykyinen kokoomus) junailemasta vaalirahoituksesta.

Pääministeri Vanhanen viestitti eilen Ilta-Sanomille, että hän oli sopinut Forsiuksen kanssa yrittävänsä hankkia rahoitusta molempien yhteiseen vaalitilaisuuteen ja sen jälkeen esittänyt asiaan liittyvän "toiveen" Nova Groupin toimitusjohtajalle Tapani Yli-Saunamäelle.

Viime viikolla Vanhanen kiisti ensin suoraan järjestäneensä rahoitusta.

"Ai että olisin suositellut rahaa toiselle puolueelle? Ei pidä paikkaansa", Vanhanen sanoi Ilta-Sanomissa 26. toukokuuta.


Olisiko meillä pääministerinä nyt Jäätteenmäki, mikäli hän olisi aikoinaan vain todennut, että hän, eikä hallitus selittele faksisotkua?

Olisiko Matti Vanhanen saanut jäädä odottamaan vuoroaan parrasvaloissa?