27.3.06

Kuva päivitys

Päivitin muutaman viikonloppuna ottamani kuvan Tallinna galleriaan.
Terveiset Tallinnasta

Tuli taas vaihteeksi piipahdettua Tallinnassa. Päivä osui Lennart Meren hautajaisia edeltäväksi päiväksi, joten maihin pääsy kesti tavanomaista kauemmin.

Tompean mäellä, sekä etenkin Kaarlen kirkon luona olivat turvatoimet jo käynnissä, ja poliiseja sen mukaisesti paikalla. Päivä oli kansallinen surupäivä, ja lipuissa mustat surunauhat. Kaunis tapa. Useimmissa poliisiautoissa oli antenniin kiinnitetty surunauha, ja kaikissa raitiovaunuissa liehui pienosliput, joissa oli surunauha.



Sää suosi taas kerran matkalaisia, vaikka pääosin vietimme ajan hyvien juomien parissa sisätiloissa. Taas kerran tuli ihmeteltyä, miten päiväristeily voikin olla rentouttava kokemus. Arjen rutiineista pääsee hienosti eroon. Matkaseura on tietysti oleellinen osa matkaa, ja siinäkään suhteessa ei tarvinnut pettyä. Hyvää ruokaa ja juomaa erinomaisessa seurassa. Ei sitä päivää kovin paljon paremmissa merkeissä taida voida viettää.

16.3.06

Hauskaa Pyhän Urhon päivää!

Ja ei, kyseessä ei ole UKK:hon liityvä juhla ^_^

15.3.06

Rikolliset jalkapuuhun! Häpeärangaistus tulee eduskunnan käsittelyyn.

Jahas, Suomen Gramexinedustuslaitoksessa (entinen Kansanedustuslaitos) pyörii parhaillaan EU:n kirjelmä, jolla aiotaan asettaa minimirangaistukset teollis- ja tekijänoikeusrikoksissa.

Ja jos tuo menee läpi ehdotetussa muodossa, tulemme elämään todella mielenkiintoisia aikoja, kuten kansanedustaja Jyrki J. Kasvi kirjoittaa:

Vai mitä olette mieltä siitä, että avunannon ja yllytyksen lisäksi myös tekijänoikeusrikoksen yritys olisi tehtävä rangaistavaksi. Tai että poliisin pitäisi ottaa tekijänoikeusrikosten tutkintaryhmiin tekijänoikeuksien oikeudenhaltijoita, siis asianomistajia! Tai että tekijänoikeusrikoksesta tuomittu henkilö voitaisiin velvoittaa kustantamaan tuomion julkaiseminen tiedotusvälineissä.

Ja muistutetaan nyt vielä, että nykyään on rikos kopioida laillisesti ostamansa CD levy kannettavaan soittimeen, mikäli siinä on ns. kopiointisuojaus. Suurimman osan kopiontisuojauksista saa kierrettyä poistamalla ohjelmien automaattisen käynnistymisen kun CD levyn laittaa tietokoneeseen. Ja monissä yrityksissä tuo automaattinen soitto on poistettu...

Ja samoin on rikos tehdä kimppatilaus vaikkapa kirjoista, DVD- tai CD-levyistä, joita ei EU alueella ole julkaistu...

Jopa verkkokaupasta ostaessa olet vastuussa siitä, että kauppiaalla on oikeus myydä haluamasi CD-levy.

Millainen haloo nousisi, jos esim. ryöstöissä tai raiskauksissa uhri saisi ottaa osaa tutkintaan? Tai ylinopeutta ajaneet joutuisivat kustantamaan tuomionsa tiedotusvälineissä?

Ja jos nykyinen ehdotus menee läpi, niin tuskin menee pitkään kun vastaavia pykäliä alkaa ilmaantumaan muihinkin lakeihin...

Se on kyllä lohduttavaa, että ilmeisesti piraati-Prada laukkuja saa edelleen ostaa, kunhan kyseessä on "hauska kömmähdys"...

8.3.06

Hauskaa naistenpäivää kaikille naisille.



Ja loppuun vaihtoehtoinen näkemys asiasta :-)

6.3.06

Korukuvausta

Viikonloppuna tuli kuvailtu vaihtelun vuoksi sisätiloissa. Kuvauskohteina oli kaverini suunnittelemat ja tekemät korut.

2.3.06

Muhammed kuvien julkaisu nettisivuilla syyteharkintaan

Muhammed kuvien julkaisu siis menee syyteharkintaan.


Tämä lienee seuraava looginen askel...


Miksiköhän muuten lehmistä saa tehdä pilaa?