11.4.05

Kevät koittaa chileille

Alkaa kevät lähestyä Jalapeno (C.Annuum) ja Lemon Drop (C.Baccatum) kukkivat ja jopa marjoja on alkanut tulla. Ohessa kuva Jalapenon raakileista ja kukista. Noita on nyt ainakin 7, ja kukkia ja nuppuja on vielä vaikka kuinka paljon. Lemon Dropissa tosin on vasta yksi raakile, mutta kukkia ja nuppuja paljon.


Jalapenon raakileita ja kukkia.
Tämä Grif 9345 (C.Pubences) on ollut huomenna viikon bublerissa. Kasvu on vielä ollut hitaahkoa, mutta eiköhän se siitä vielä venähdä.


Kuvassa näkyy myös web-kamera, joka ottaa kuvan joka 8. tunti. Kuvista aion koostaa taas animaation miten kasvu sujui. Ainakin tämän viikoon otan kuvia, ja mikäli saan kameran suunnilleen samaan kohtaa ravinneliuoksen vaihdon jälkeen, jatkan vielä pari viikkoa. (10 uusinta kuvaa löytyy osoitteesta http://santtu.1g.fi/kuvat/bubler/, aina kun 10 kuvaa tulee täyteen, aloitetaan numerosta 01, ja tallennetaan vanhojen päälle).

10.4.05

Voi tätä hulluutta...

Ihan kuin chilien kasvatus ei olisi tarpeeksi hullua, tilasin itselleni banaanin... En siis varsinaista "valmista" banaania, vaan ilmeisesti jonkinlaisen taimen/pistokkaan. Banaanillahan ei ole siemeniä.

Tarkoituksena on siis kasvattaa oma banaani-puu! Asiasta kiinnostuneille tiedoksi, että tilaus lähti Isoäidin kasvit nimiseen puljuun. Tilaus-systeemi on vähän kökkö, ja toimitusmaksut eivät ole niitä halvimpia, mutta enpä kyllä muualla banaaneja ole nähnyt myynnissä.

Jos se alkaa kasvamaan ihan aikuisten oikeasti, niin silloin sille hankitaan oma Waterfarmi, eli AquaFarmia pienempi malli.

7.4.05

Älä leiki hippaa ratikan kanssa...
Työmatkalla sattuu ja tapahtuu



Onneksi vain peltin sattui. Itse istuin ratikassa selin, eli en osaa sanoa kumman vika onnettomuus oli, mutta kannattaa muistaa, että ratikka ei pysähdy ihan heti, ja että se ei voi väistää...

5.4.05

Ai miksikö vesiviljelyä?

Ei ehkä niin yllättävää, mutta useampikin on kysellyt, miksi innostuin vesiviljelystä.

Yksi syy on tässä...


Kuvat on otettu 5 vuorokauden aikana, 8 tunnin välein. Vastaavaa kasvua en mullassa, enkä turpeessa ole havainnut...

4.4.05

Nytpä tahdon olla mä, porealtaan rakentaja!

Koska koko loma on mennyt sairastellessa, sain lomaprojektini aloitettua ja valmiiksi vasta tänään. Projektin tavoite oli, ei yksi poreallas, vaan kaksi poreallasta!

Ikävä kyllä asuntooni ei mahdu edes yhtä poreallasta, jonne itse mahtuisin, joten porealtaasta pääsee nauttimaan vain chilini... Kyseessä on siis ns. bubleri, jossa kasvi on ravinneliuoksessa, jota hapetetaan ilmapumpulla.

Ainekset:
2kpl ämpäriä (10l) á €1,00 (Teesi)
2kpl ämpärin kantta á €1,10 (Tarjoustalo)
ilmapumppu (Elite 802) €26,00 (Viherpeukku)
ilmaletkua €1,10/metri (Faunatar Arabia)
2kpl ilmakiveä á €0,90 (Faunatar Arabia)
2kpl verkkoruukku á €0,30 (Viherpeukku)
hydrosoraa

Pumpun olisi varmaan löytänyt edullisemminkin, ja tuo on aika järeä pumppu kahteen 10l bubleriin, mutta jakajalla siihen voinee laittaa vielä kaksi bubleria, mikäli nuo toimivat hyvin :-)

Kansiin leikataan ruukulle sopiva reikä

(kuvassa myös verkkoruukku)

Reikä ruukulle syntyy helposti vaikkapa askartelussa käytettävällä veitsellä. Sellaisella jossa terän pituuden saa säädeltyä. Tai vaikkapa mattoleikkurilla. Itse olin suunnitellut ostavani poraan sopivan leikkurin, mutta tulipa taas säästettyä ~€10!

Tässä kuvassa ruukku on paikoillaan, ja ilmaletkulle on tehty reikä. Kuvassa myös ilmaletku ja ilmakivi.


Valmis bubleri, jossa on GRIF 9345-taimi (Cap. Pubescens)
Puola muistaa paavia

Kukin olkoon paavista ja hänen pois menostaan omaa mieltään, mutta hänen suosiotaan Puolassa kuvastaa hyvin tämä muistamistapa...

1.4.05

10 täydellistä aprilli-pilaa, vai eikö?

Anomus 500-vuotta sitten teloitetun Anne Boylen julistamiseksi syyttömäksi saattaa kuulostaa aprilli-pilalta, mutta ei kuitenkaan ole pila, vaan täyttä totta.

9 muuta vastaavaa löydät BBC:n sivuilta
Vierailulla pasta farmilla

Yksi parhaista tietämistäni aprilli-piloista on BBC:n vuonna 1957 tekemä "dokumentti" sveitsläisestä(?) maatilasta, jossa viljeltiin pastaa..

19.3.05

The name of the rose
Umberto Eco: The Name of the Rose. You are a
mystery novel dealing with theology, especially
with catholic vs liberal issues. You search
wisdom and knowledge endlessly, feeling that
learning is essential in life.


Which literature classic are you?
brought to you by Quizilla

18.3.05

Hautajais Blues

Älkää kysykö miksi, mutta tämän iltainen (tai oikeammin eilinen), keskustelu kääntyi aika kalmaiseksi...

Joten Danny Boy:n sijaan illan teema oli W.H.Auden:in klassikko:

Funeral Blues

Stop all the clocks, cut off the telephone,
Prevent the dog from barking with a juicy bone,
Silence the pianos and with muffled drum
Bring out the coffin, let the mourners come.

Let aeroplanes circle moaning overhead
Scribbling on the sky the message He Is Dead,
Put crepe bows round the white necks of the public doves,
Let the traffic policemen wear black cotton gloves.

He was my North, my South, my East and West,
My working week and my Sunday rest,
My noon, my midnight, my talk, my song;
I thought that love would last for ever; I was wrong.

The stars are not wanted now: put out every one;
Pack up the moon and dismantle the sun;
Pour away the ocean and sweep up the wood,
For nothing now can ever come to any good.

W. H. Auden

Ei muuta...

12.3.05

Global Balalaika Show tänään TV2:lla

Tänään näyttää TV2 esittävän Global Balalaika Shown taltionnin kl.19.20. Suosittelen katsomaan, etenkin mikäli ei päässyt paikan päälle aikoinaan. Kuuleman mukaan meikäläinenkin vilahtaa mukan kameroineni ;-)

Kuviani konsertistä löytyy muuten täältä

10.3.05

Että tälläistä

MTV3 uutisoi tänään IKEA:n harjoittamasta sukupuolisesta syrjinnästä

"Ruotsalainen huonekalu- ja kodinsisustusliike Ikea syyllistyy sukupuoliseen syrjintään, koska sen kokoamisohjeissa esiintyy vain miehiä, sanoo Norjan pääministeri Kjell Magne Bondevik. Että tällästä tällä kertaa...

Ja ai niin, otin tänään itseäni niskasta, ja nypin Jalapenosta n. 30 nuppua. Enteilee hyvää satoa myöhemmin!

8.3.05

Kuva valehtelee osa 2

Eilinen esimerkki olisi ehkä sopinut Naisten päivään paremmin. Mutta lisää esimerkkejä miten meitä huijataan. Ennen kuin viet hiiren tämän kuvan päälle, koetapa mielessäsi arvuutella kuinka paljon kuvaa on käsitelty.

Lohdutuksena voinee todeta, että aivan äärimmäiyyksiin ei kannata mennä, mikäli ei ihan huippumallin näköinen olekaan. Hieman kuvankäsittelyä riittää...

Hauskaa Naisten päivää kaikille tutuille ja tuntemattomillekin naisille!

7.3.05

Taas uutta chili-rintamalta

Tänään on taas uusia lajeja itänyt! Eli seuraavat lajit ovat nostaneet päänsä kivivillasta:

GRIF 9345 (C.Chi)
Prairie Fire
Haitian Purple

Pitänee kohta alkaa harkita toisen AquaFarmin tilausta. Yhteen saa nimittäin 3-4 chiliä. Nyt Aquassa on vain Aji Picante, joka siis näyttää alkavan toipua iirron aiheuttamasta shokista. Mutta mitkä lajit siirtäisi niiden vähän kasvettua?

GRIF 9345 on yksi varma, mutta mitkä muut lajit laittaisi. Joku Habaneroista varmaan, ehkäpä White Bullet. Tietysti voisi laittaa toisen Jalapenon pistokkaista vielä neljänneksi. Tosin neljän lajin kasvatus yhdessä Aquassa saattaa vaatia natikan hankkimista... Toiaalta, ei se multakaan ihan ilmaista ole...

Täytyy vielä tuumata. Taimet ovat vielä pieniä, ja palkkapäivään on viikko...
Kuva valehtelee enemmän kuin 1000 sanaa...

RE: Blog:ista pongasin mielenkiintoisen linkin ruotsalaiselle! sivulle.

Kyseessä on flikka.org. Ei, kyseessä ei ole teinitytöille suunnattu sivusto! Tai itse asiassa saattaa se sittenkin jopa olla. Tai ainakin kropastaan epävarman teinin pitäisi siellä käydä.

Sivulla on nimittän tehty 14-vuotiaasta lapsesta Cosmopolitanin (tai "Metropolitanin") seksikäs kansikuva tyttö... Ja ei, sitä ei ole tehty kieli poskella, vaan tarkoituksena on herättää ihmisissä mediakriittisyyttä, sekä kyseenalaistaa lasten käyttö seksillä ratsastaviin mainoksiin.

Sivulla näytetään miten tuo temppu tehtiin, joten suosittelen sen tsekkaamista ihan sivistyksellisessäkin mielessä. Kuva tosiaan valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa...

6.3.05

Uutisia Chili-rintamalta

Jopa ikkunalaudalla olevat chilit näyttävät heränneen talvihorroksestaan. Lemon Drop (C.Baccatum) näyttää jopa tekevän nuppuja! Olisikohan tämä se vuosi, jolloin Tabasco (C.Pubenscens) tekisi edes kukkia...

Viikko sitten siirsin Aji Picanten AquaFarmiin, ja ainakaan vielä se ei ole kuollut. Paino tosin sanalla vielä... Kyseesä oli mullassa kasvanut reilun vuoden ikäinen puska, eli shokilla saattaa olla huonoon kuntoon menemisessä oma osansa. PH-oli aluksi reilusti alakanttiin, mutta nyt se on pysynyt kohdallaan, eli odotellaan joska puska pirityisi.

Idätys-puolella olen nyt kokeillut kivivilla kuutiossa idätystä, ja taidan siirtyä niihin kokonaan. Itämisprosentit tuntuvat kivivillassa olevan aivan eri luokkaa kuin mullassa.

27.2. istutetuista siemenistä Peruvian Purple, CAP1482 (c.pub), PI596054 (c.bac), CAP502 (c.sp) sekä CAP1687(c.sp) ovat itäneet. Ja aika monessa muussa siemenessä on näkyvissä pientä idun alkua.

Kivivilla kuutioissahan näkee miten siemenet voivat!

Pistokkaatkin (Jalapeno) tuntuvat heränneen. Vesilasissa oleva (ei juurutushormonia) on alkanut tekemään pieniä lehtiä, ja olin näkevinäni pieniä juuren alkujakin. Kivivilla-kuutiossa on toinen pistokas (juurrutushormonilla terästetty), ja siinä näkyy selviä juuren alkuja. Siis jopa ilmassa!

Ruukussa oleva Jalapenokin näyttää kukoistavan, ja enää en jaksa nyppiä nuppuja. Tehköön sitten kukkia jos haluaa, toivottavasti tulee myös pari tuoretta hedelmää!

28.2.05

Suruviesti

Tänään tuli suruviesti Thaimaasta. Entinen työkaverini, ystäväni, Hanna K. on menehtynyt moottoripyöräonnettomuudessa saamiinsa vammoihin...

Vaikka en Hannaa vuosiin tavannut, pysähdytti viesti. Ei kolmikymppisen nuoren kuulu kuolla. Ihmisen täytyisi saada kuolla rauhassa elämänviisaana vanhuksena rakkaidensa ja perheensä ympäröimänä...

Elämä ei todellakaan ole reilua...

24.2.05

Suihkussa sora-sangon kanssa

Joulu saapui tasan 10 kuukautta etuajassa. Kotona odotti tänään pakettikortti, ja eikun samantien postiin hakemaan AquaFarmia, ja muita tilpehöörejä (mm. 50l hydrosoraa...)

Kuten olin arvellutkin, ei paketti ollut ihan pieni...


Onneksi olin älynnyt ottaa "kaljakärryn" mukaan, niin paketin kotiin saaminen ei ollut ihan mahdoton urakka...

Fiksi ihminen olisi tietysti odottanut viikonloppuun, ennen kuin olisi alkanut kasata järjestelmää. Toisaalta fiksu ihminen ei välttämättä kasvata Suomen talvessa chilejä...

Eli ei muuta kuin hommiin. Kokoaminen oli helppoa, mutta soran huuhtelu aiheutti hieman päänvaivaa... No siihenkin löytyi helppo ratkaisu, vaatteet pois ja suihkuun!

Arvaako muuten kukaan kaatuiko sora-saavi kertaakaan...

Kun sorat oli huudeltu, niin ei kuin lotraamaan ravinteiden ja phpDown jauheen kanssa. (Muistio itselle: Osta phpUp:pia!)

Koska yksikään chilin taimi ei vielä ole riittävän iso, eikä pistokkaissa vielä ole juuria, niin koe-kasveiksi päätyi basilikan ja tomaatin idut.


Katsotaan nyt miten noiden käy...

Ja tietysti piti tehdä pari uutta pistokasta, saapuihan samalla juurrutus-hormonia.

Ja nyt eikun odotetaan, että selviävätkö koe-kasvit hengissä ekasta ravinne-seoksesta, ja että chilien taimet kasvavat tarpeeksi, että saan niitä siirrettyä hydroon. Ja jos ne viihtyvät siellä, niin sitten tilaukseen lähtee toinen AquaFarm. Mahdollisesti jopa Aero14....

21.2.05

Springfield is for gay lovers of marriage

Eilen se sitten tapahtui. Springfield laillisti homo-avioliitot! Ja kukapa muu kuin Homer J. Simpson vihki ensimmäisen homo-parin avioliiton satamaan.

Jos jotakuta kiinnostaa, niin tuo onnellinen aviopari oli Julia ja Serge. Jos et tiedä ketkä he ovat, niin Springfieldin virallisilta avioliittosivuilta löytyy kuva tuosta hetkestä.

Tunnetummista hahmoista avioliiton satamaan purjehti Cletus, tosin naisen kanssa. Itse olin kyllä luullut hänen jo olleen naimisissa, mutta eihän noista punaniskoista ikinä tiedä...

Varsinaista julkkisparia en kerro, mutta toinen on ammattilaisgolffaaja... Sukupuolta en kerro, olkoon yllätys...

18.2.05

Lisää lajeja...

Eli eilen multaan meni Madame Jeannetten (C.Chinense) siemeniä. Suoraan tuoreesta, herkullisesta hedelmästä :-)

Tänään oli sitten edellisestä satsista herännet kolme CAP 964:n tainta ja Caribbean Red Habanerokin itu alkaa pilkottaa mullasta!

Jalapenokin on alkanut tuuhentua, ja olin näkevinäni muutaman nupunkin. Tosin ne pitänee nyppiä vielä pois, jotta puska hieman tuuhentuisi lisää. Aji Picante tuuhentaa myös itseään, ja tiputtelee kukkiaan. No hyvä senkin on hieman vahvistua, ennen kuin alkaa tuottamaan satoa.

16.2.05

Oliko Dracula oikeassa?

Nuori veri vetreyttää vanhoja hiiriä. Ovatko vampyyrit sittenkin oikeassa?

15.2.05

AquaFarm tilattu

Eilen illalla sitten tein sen. Tilasin AquaFarmin. Yhden nyt aluksi, katsotaan miten sen kanssa alkaa sujumaan.

Torstaina pitäisi hakea hieman valotehoa lisää. Ei, vielä en tilannut suurpainenatrium-lamppua, mutta valotehoa pitäisi tulla n.50% lisää nykyisestä. Jos vaikka sillä pärjäisi näin alkuun.

Aero14 ja SPNA lamppu ovat kyllä vielä suunnitelmissa...

Täytyy tässä muuten kehaista Viherpeukku.com:ia. Tein eilen tilauksen siinä klo 18 aikoihin, ja tänään soittivat n.klo 10 liikkeestä varmistaakseni tilauksen, ja kertoakseen, että tilaamaani kokoisia kivivilla-kuutiota ei ole.
Muutin siis noiden osalta tilausta, ja samalla lisäsin tilaukseen unohtamani juurrutushormonin.

OK, tuollainen toiminta ei ehkä ole hirveän harvinaista, mutta emaililla tulleessa tilausvahvistuksessa oli pieni virhe, joka oikaistiin nopeasti, ja korvaukseksi lätkäistiin kohtuullinen alennus!

Haluaako joku arvata mikä firma saa tulevan SPNA-lampun tilauksen? Puhumattakaan lopuista tilaamistani vesiviljely-välineistä ja -laitteista?

Loppukevennyksenä mainittakoon, että soitto Viherpeukusta tuli kun olimme tekemässä konekielistä siirtotiedostoa kahden järjestelmän välillä. Ko. tiedostossa on +100 merkkiä, ja jokaisen kentän on oltava täsmälleen oikeassa kohdasa. Rivit eivät siis ole yhtä putkea, vaan siellä on välilyöntejä ja nollia kenttien välissä reippaasti.

Soitto tuli siis kun olimme juuri testaamassa meni juuri tehdyt muutokset oikeisiin kohtiin. Naurun remakka oli aikamoinen kun kysäisin, että "Unohdin muuten tilata juurrutushormonia. Saako sen lisättyä tilaukseen?"...

Hetki meni uskottelemiseen, että en ole siirtynyt chileistä stereoideihin... No, onneksi työkaverit ovat jo oppineet, että allekirjoittaneella ei ihan kaikki palikat ole korvien välissä samoilla paikoilla kuin tavallisilla ihmisillä ;-)
Paint Shop Pro 9 opas ilmestynyt

PSPVinkit.net sivuston ylläpitäjän, Ari Laakson, uusin kirja, Paint Shop Pro 9 kuvankäsittely, on vihdoin saatavilla. Omani kolahti tänään postiluukusta.

Kyseessä taitaa olla ainoa suomenkielinen opas PSP9:lle. Aiemmin Laakso on kirjoittanut vastaavan oppaan PSP8:lle.

Suosittelen lämpimästi Arin kirjojen hankkimista kaikille PSP:n käyttäjille!

14.2.05

Hauskaa Lupercalian aattoa!

Tänään on Lupercalian juhlan aatto. Juhlan kunniaksi uhrattujen vuohien ja koirien verellä sivellyt alastomat nuorukaiset juoksevat kaupungin läpi heiluttaen vuohista leikattuja nauhoja heiluttaen. Nuorten neitojen, joihin nauhat osuvat, hedelmällisyys on taattu.

Tai siis juhlisimme Lupercaliaa, ellei Paavi Gelasius I olisi 484 jkr ottanut juhlista hernettä nenäänsä, vaihtanut juhlaa Pyhan Valentiniuksen päiväksi. Nyt siis saamme tyytyä rakkauden ja ystävyyden tunnstuksiin ruusujen, korttien, tekstiviestien, suklaan ja erilaisten pehmoelukoiden kera.

Kaikkien näiden kaupallisten hörhötyksien keskellä en voi kuin ajatella kuinka erilaista olisi, jos kaupallisen Ystävän päivän sijaan juhlisimme edelleen Lupercaliaa. Olisihan sekin tietysti kaupallistettu, mutta kuinka paljon jännittävämpää työmatka olisi tänään ollut kun ruuhkaratikassa väistelisi verisiä ja alastomia miehiä, jotka heiluttelevat lihankimpaleita...

13.2.05

Yksi lisää

Nimittäin itäneitä lajeja. Tänään pisti mullasta päätään esiin Rocoto Rojo (C.Pubencens). Short Yellow Tabascoja on itänyt kaikkiaan kolme.

Ja eilen laiton itämään Peruvian Purplen, tomaattia sekä basilikaa. Ja tein yhden pistokkaan Jalapenosta. Jalapeno on yksi varmoista, joka pääsee vesiviljelyyn.

Nyt kun vielä osaisi päättää hankkisiko kerralla Aero14:n vai pari AquaFarmia, ja alkaisi kasvattaa patteristoa siitä eteenpäin. Aero:ssa epäilyttää tila. Siinä ei kaikille puskille ole tilaa kasvaa kovin isoksi, jos kaikki paikat (14) ovat täynnä... AquaFarmien hankinta on taas pidemmällä aikavälillä kalliimpaa...

EDIT: Koko viikonlopun olen etsinyt Grif 9345:n (C.Pubescens) siemeniä. Niitä tuli Fataliin siemenpaketin mukana, mutta unohdin istuttaa niitä viime viikonloppuna. En vain enää eilen löytänytkään niitä...

No onneksi ne löytyivät, ja tänään laitoin nekin itämään.

12.2.05

Luonto herää

Aji Picante:ssa on runsaat nuput, ja viime sunnuntaina istutetuista siemenistä ovat heränneet yksi Short Yellow Tabasco (C.Frutences) sekä yksi Habanero White Bullet (C.Chinense).

Nyt kun saisi päätettyä millaisella patteristolla aloitan vesiviljelyn... Ai miksikö olen siirtymässä? Tämän vuoksi.

11.2.05

World Press Photo 2004

World Press Photo 2004 voittajat on julkistettu. BBC näyttää sivuillaan parhaat. Oma suosikkini ehkäpä viimeinen kuvista...
Masentavaa, mutta kuvottavaa...

Jos tämä olisikin yksittäistapaus... Mutta kun ei...

Auttaisiko pakolliset mielentilatutkimukset Hovioikeuksien tuomareille? Tai sanan "oikeus" poistaminen ko. laitoksen nimestä...

Mitä seuraavaksi: Vapautetaan raiskaaja, koska tätä sattui panettamaan?
Charles ja Camilla saavat vihdoin toisensa
Guardianin Stev Bellin näkemys asiasta

6.2.05

Valinnan vaikeutta ja multaisia sormia

Tämä sunnuntai on mennyt lähinnä pähkäillessä mitä lajeja laittaisia multiin, sekä varsinaisessa istutustyössä.

Pitkällisen harkinnan jälkeen seuraavat lajit saivat kunnian olla ensimmäiset, jotka pääsivät multiin.

Short Yellow Tabasco (C.Frutescens)
Habanero red Uganda (C.Chinense)
Habanero White Bullet (C.Chinense)
CAP964 (C.Sp)
Maraba (C.Chinense)
Cumari du Passarinho (C.Praetermissum)
Tepin (C.Annuum)
Habanero Caribian Red (C.Chinense)
Rocoto Roj o (C.Pubescens)
Rocopica (C. cardenasii x pubescens)
Peperoncino (C.Annuum)
CO 2598 (C.Baccatum)
Aji Cito (C.Baccatum)
CAP 1445 (C.Chacoense)
Aji Cristal (C.Baccatum)

Tähän satsiin jouduin tekemään rajua karsintaa, koska olin unohtanut hankkia tarpeeksi istutus purnukoita... Oli niitä ennestään, mutta toiseen minikasvariin ei enää riittänyt...

Seuraavaan satsiin menee sitten enemmän koodichilejä.
Global Rich List

Aina silloin tällöin listataan maailman rikkaimpia ihmisiä. Oletko ikinä miettinyt kuinka monenneksi rikkain juuri sinä olet?

Mitenkään ylvästelemättä voin todeta kuuluvani maailman sadan miljoonan rikkaimman joukkoon!

I'm the 93,043,479 richest person on earth!


Discover how rich you are! >>

5.2.05

"Ihmisten ampumien on kivaa"

Kenraaliluutnantti James Mattis totesi Afganistanin ja Irakin sodasta seuraavaa:"Actually it's quite fun to fight them, you know. It's a hell of a hoot," Mattis said, prompting laughter from some military members in the audience. "It's fun to shoot some people. I'll be right up there with you. I like brawling. (lähde-CNN

Ainakin syy herran ammatinvalintaan selvisi...

Harrison Ford muuten esittää kyseistä upseeria ja herrasmiestä tulevassa elokuvassaan...

4.2.05

Laittomista siirtolaisista

Mikä on ensimmäinen mielikuva, joka tulee mieleen laittomasta siirtolaisesta? Aika usealla se on tummaihoinen tai aasialainen henkilö.

Australian väkiluku on tuplaantunut viimeisen 60 vuoden aikana, ja se kontrolloikin maahanmuuttoa tiukasti. Tulijoita kyllä olisi.

Joku voi muistaa parin vuoden takaisen tapauksen, kun laivalastillinen ihmisiä pyrki Australiaan. Silloin kyseessä oli aasialaisia siirtolaisia, joiden pääsy Australiaan estettiin laivaston toimesta.

Mutta arvaako kukaan keitä karkoitetaan eniten Australiasta puuttuvan työ- tai oleskeluluvan takia? Brittejä. Ja keitä karkoitetaan toiseksi eniten? Yhdysvaltalaisia...

TOP 5 on seuraavanlainen:

1. Iso-Britannia (5 500)
2. Yhdysvallat (5 200)
3. Kiina (3 900)
4. Indonesia (3 000)
5. Etelä-Korea (2 800)

Lähde:BBC NEWS

Antaa hieman ajattelemisen aihetta laittomasta siirtolaisuudesta...

2.2.05

Questions and Answers about Foreign Policy (and the U.S. Invasion of Iraq) - (c) 2003 anarchie bunker

Bore Me:stä lainattu:

Q: Daddy, why did we have to attack Iraq?

A: Because they had weapons of mass destruction.

Q: But the inspectors didn't find any weapons of mass destruction.

A: That's because the Iraqis were hiding them.

Q: And that's why we invaded Iraq?

A: Yep. Invasions always work better than inspections.

Q: But after we invaded them, we STILL didn't find any weapons of mass destruction, did we?

A: That's because the weapons are so well hidden. Don't worry, we'll find something, probably right before the 2004 election.

Q: Why did Iraq want all those weapons of mass destruction?

A: To use them in a war, silly.

Q: I'm confused. If they had all those weapons that they planned to use in a war, then why didn't they use any of those weapons when we went to war with them?

A: Well, obviously they didn't want anyone to know they had those weapons, so they chose to die by the thousands rather than defend themselves.

Q: That doesn't make sense. Why would they choose to die if they had all those big weapons with which they could have fought back?

A: It's a different culture. It's not supposed to make sense.

Q: I don't know about you, but I don't think they had any of those weapons our government said they did.

A: Well, you know, it doesn't matter whether or not they had those weapons. We had another good reason to invade them anyway.

Q: And what was that?

A: Even if Iraq didn't have weapons of mass destruction, Saddam Hussein was a cruel dictator, which is another good reason to invade another country.

Q: Why? What does a cruel dictator do that makes it OK to invade his country?

A: Well, for one thing, he tortured his own people.

Q: Kind of like what they do in China?

A: Don't go comparing China to Iraq. China is a good economic competitor, where millions of people work for slave wages in sweatshops to make U.S. corporations richer.

Q: So if a country lets its people be exploited for American corporate gain, it's a good country, even if that country tortures people?

A: Right.

Q: Why were people in Iraq being tortured?

A: For political crimes, mostly, like criticizing the government. People who criticized the government in Iraq were sent to prison and tortured.

Q: Isn't that exactly what happens in China?

A: I told you, China is different.

Q: What's the difference between China and Iraq?

A: Well, for one thing, Iraq was ruled by the Ba'ath party, while China is Communist.

Q: Didn't you once tell me Communists were bad?

A: No, just Cuban Communists are bad.

Q: How are the Cuban Communists bad?

A: Well, for one thing, people who criticize the government in Cuba are sent to prison and tortured.

Q: Like in Iraq?

A: Exactly.

Q: And like in China, too?

A: I told you, China's a good economic competitor. Cuba, on the other hand, is not.

Q: How come Cuba isn't a good economic competitor?

A: Well, you see, back in the early 1960s, our government passed some laws that made it illegal for Americans to trade or do any business with Cuba until they stopped being Communists and started being capitalists like us.

Q: But if we got rid of those laws, opened up trade with Cuba, and started doing business with them, wouldn't that help the Cubans become capitalists?

A: Don't be a smart-ass.

Q: I didn't think I was being one.

A: Well, anyway, they also don't have freedom of religion in Cuba.

Q: Kind of like China and the Falun Gong movement?

A: I told you, stop saying bad things about China. Anyway, Saddam Hussein came to power through a military coup, so he's not really a legitimate leader anyway.

Q: What's a military coup?

A: That's when a military general takes over the government of a country by force, instead of holding free elections like we do in the United States.

Q: Didn't the ruler of Pakistan come to power by a military coup?

A: You mean General Pervez Musharraf? Uh, yeah, he did, but Pakistan is our friend.

Q: Why is Pakistan our friend if their leader is illegitimate?

A: I never said Pervez Musharraf was illegitimate.

Q: Didn't you just say a military general who comes to power by forcibly overthrowing the legitimate government of a nation is an illegitimate leader?

A: Only Saddam Hussein. Pervez Musharraf is our friend, because he helped us invade Afghanistan.

Q: Why did we invade Afghanistan?

A: Because of what they did to us on September 11th.

Q: What did Afghanistan do to us on September 11th?

A: Well, on September 11th, nineteen men - fifteen of them Saudi Arabians - hijacked four airplanes and flew three of them into buildings in New York and Washington, killing 3,000 innocent people.

Q: So how did Afghanistan figure into all that?

A: Afghanistan was where those bad men trained, under the oppressive rule of the Taliban.

Q: Aren't the Taliban those bad radical Islamics who chopped off people's heads and hands?

A: Yes, that's exactly who they were. Not only did they chop off people's heads and hands, but they oppressed women, too.

Q: Didn't the Bush administration give the Taliban 43 million dollars back in May of 2001?

A: Yes, but that money was a reward because they did such a good job fighting drugs.

Q: Fighting drugs?

A: Yes, the Taliban were very helpful in stopping people from growing opium poppies.

Q: How did they do such a good job?

A: Simple. If people were caught growing opium poppies, the Taliban would have their hands and heads cut off.

Q: So, when the Taliban cut off people's heads and hands for growing flowers, that was OK, but not if they cut people's heads and hands off for other reasons?

A: Yes. It's OK with us if radical Islamic fundamentalists cut off people's hands for growing flowers, but it's cruel if they cut off people's hands for stealing bread.

Q: Don't they also cut off people's hands and heads in Saudi Arabia?

A: That's different. Afghanistan was ruled by a tyrannical patriarchy that oppressed women and forced them to wear burqas whenever they were in public, with death by stoning as the penalty for women who did not comply.

Q: Don't Saudi women have to wear burqas in public, too?

A: No, Saudi women merely wear a traditional Islamic body covering.

Q: What's the difference?

A: The traditional Islamic covering worn by Saudi women is a modest yet fashionable garment that covers all of a woman's body except for her eyes and fingers. The burqa, on the other hand, is an evil tool of patriarchal oppression that covers all of a woman's body except for her eyes and fingers.

Q: It sounds like the same thing with a different name.

A: Now, don't go comparing Afghanistan and Saudi Arabia. The Saudis are our friends.

Q: But I thought you said 15 of the 19 hijackers on September 11th were from Saudi Arabia.

A: Yes, but they trained in Afghanistan.

Q: Who trained them?

A: A very bad man named Osama bin Laden.

Q: Was he from Afghanistan?

A: Uh, no, he was from Saudi Arabia too. But he was a bad man, a very bad man.

Q: I seem to recall he was our friend once.

A: Only when we helped him and the mujahadeen repel the Soviet invasion of Afghanistan back in the 1980s.

Q: Who are the Soviets? Was that the Evil Communist Empire Ronald Reagan talked about?

A: There are no more Soviets. The Soviet Union broke up in 1990 or thereabouts, and now they have elections and capitalism like us. We call them Russians now.

Q: So the Soviets - I mean, the Russians - are now our friends?

A: Well, not really. You see, they were our friends for many years after they stopped being Soviets, but then they decided not to support our invasion of Iraq, so we're mad at them now. We're also mad at the French and the Germans because they didn't help us invade Iraq either.

Q: So the French and Germans are evil, too?

A: Not exactly evil, but just bad enough that we had to rename French fries and French toast to Freedom Fries and Freedom Toast.

Q: Do we always rename foods whenever another country doesn't do what we want them to do?

A: No, we just do that to our friends. Our enemies, we invade.

Q: But wasn't Iraq one of our friends back in the 1980s?

A: Well, yeah. For a while.

Q: Was Saddam Hussein ruler of Iraq back then?

A: Yes, but at the time he was fighting against Iran, which made him our friend, temporarily.

Q: Why did that make him our friend?

A: Because at that time, Iran was our enemy.

Q: Isn't that when he gassed the Kurds?

A: Yeah, but since he was fighting against Iran at the time, we looked the other way, to show him we were his friend.

Q: So anyone who fights against one of our enemies automatically becomes our friend?

A: Most of the time, yes.

Q: And anyone who fights against one of our friends is automatically an enemy?

A: Sometimes that's true, too. However, if American corporations can profit by selling weapons to both sides at the same time, all the better.

Q: Why?

A: Because war is good for the economy, which means war is good for America. Also, since God is on America's side, anyone who opposes war is a godless unAmerican Communist. Do you understand now why we attacked Iraq?

Q: I think so. We attacked them because God wanted us to, right?

A: Yes.

Q: But how did we know God wanted us to attack Iraq?

A: Well, you see, God personally speaks to George W. Bush and tells him what to do.

Q: So basically, what you're saying is that we attacked Iraq because George W. Bush hears voices in his head?

A: Yes! You finally understand how the world works. Now close your eyes, make yourself comfortable, and go to sleep. Good night.

Q: Good night, Daddy.

1.2.05

Hullua yllytetään

Päästyäni töistä kotiin, ei eteisessä odottanutkaan laskuja, vaan tolkuttoman paksu kirjekuori. Jo odottamani siementilaus Fataliin Jukalta!

Tiesin odottaa isompaa satsia, mutta kuori sisälsi 37 lajin siemeniä, sekä "maistiaiset" chipotlesta. Maistiaiset sana on hipsujen sisällä, koska toinen pussi oli ahdettu täyteen ja ei se toinenkaan mitenkään tyhjältä tuntunut! Jos chipotlelle ei laske hintaa, niin hinta per laji jäi alle €1.

Nyt vaan on sitten koetettava päättää mitä näistä ensiksi laittaisi itämään:

Aji Cristal
carne di toro, rosso
Peperonchini
Cumari o Passarinho
Bolivian rainbow
corno di toro giallo
Habanero red uganda
Tepin cocina de frieda
Paprika greek mild
Rocoto Rojo
Quintisho
peperoni Sigaretta
Hot red
aji cayenna
maraba
paprika bako local
Rocopica
birds eye baby
Lemon drop
Aji golden
Omnicolor
Short Yellow Tabasco
cap 964 C.Sp
cap 785 c.fru
PI442551 c.bac
CAP 1445 c.chac
CO2598 c.bac
CO1307 c.fru
CAP 1482 c.pub
CAP 502 C.sp
CAP 1687 c.sp
PI 596054 c.bac
Grif 9345 c.pub
CAP 1686 c.ann
CAP 711 c.fru
CAP 1661 c.sp
CAP 769 c.fru

Varmoja on Peperonchini, sekä varmaan joku toinenkin italiainen chili. Eurooppalaisista chileistä minulla onkin ollut vain Almapaprika. Tepin, Cumari o Passarinho, Aji Cristal sekä Rocoto ovat myös varmoja.

Mutta "ongelma" onkin sitten mitkä noista "koodi-chileistä" pääsee ensimmäiseksi itämään...

Ainakin CAP1445 (Capsicum Chacoense), sekä jokin Capsicum sp, niitä ei nimittäin ole ennestään. Mutta mitkä baccatumit ja frutescenset valitsisi...

Voi olla, että tämä tilaus oli se viimeinen niitti, joka varmistaa, että aloitan vesiviljelyn...

Chipotlet muuten olivat juuri niin erinomaisia kuin olin odottanutkin. Viikonloppuna voi olla edessä aikamoiset herkuttelut! Ainakin chilisuklaata on tehtävä.

30.1.05

Globalisaatio 2.0

Jättäisitkö sinä 5 miljardin kuluttajan markkinat huomiotta? Suurin osa yrityksistä jättää. BBC:n artikkeli Are you ready for Globalisation 2.0? ottaa hieman erilaisen kannan suhtaumisessa kehitysmaiden ihmisiin kuluttajina.

The people at the "bottom of the pyramid" - the poor - have just as much aspiration, brand and fashion consciousness as consumers in industrialised countries, says Professor Prahalad.

Esim. Keniassa on 30 miiljoona asukasta ja 3 miljoonaa kännykkää. Mutta vain 200 000:ssa asunnossa on sähköt!

"People mail their mobile phones to relatives with electricity at home just to recharge them... Now think of the possibilities of selling an energy solution together with a telecoms partner," says Mr Stear.

Näille voisi olla kysyntää...

29.1.05

Busines 2.0

Liike-elämä on kivaa

28.1.05

Löytö DVD alennuslaarista

Lähes jokaisella DVD-levyjä myyvällä kaupalla on isot laarit, joissa on elokuvia hyvinkin edullisesti, ja olen itsekin tehnyt niistä löytöjä.

Alan ja Anne Leigh-Browne Englannin Wellingtonista kokivat myös aikamoisen yllätyksen alettuaan katsomaan SafeWay:stä ostamaansa Doris Dayn "Pajama game" elokuvaa.

""Some topless young women appeared and started talking in Italian... it's not what you expect from a Doris Day film," Mr Leigh-Browne said."

Ei todellakaan normaalia Doris Dayn elokuvien sisältöä. Elokuva tuli kyllä katsottua...

"My wife and I were very shocked but we watched it until the end because we couldn't believe what we were seeing.

Jos joku lukija asuu Safeway:n lähistöllä, niin ei kannata enää lähteä hakemaan halpaa pornoa lähikaupasta, koska Alanin ja Annen valitettua elokuvasta ja palautettua levyn, poistettiin kaikki Pyjama Game elokuvat myynnistä...

lähde --BBC NEWS

27.1.05

Petturien ja sotaherrojen sukua.

George Bushin englantilaiset sukuhuuret tulivat esille jo hänen ensimmäisessä vaalikampanjassaan, mutta USA:n presidenttien perinteistä Irlanti korttia hän ei kummassakaan kampanjassaan käyttänyt.

Yleensähän USA:n presidentit ovat korostaneet kaikkia linkkejä Irlantiin. Bill Clinton totesi kerran "I feel more Irish each day."

Bushilla on kuitenkin erittäin vahvat siteet Irlantiin. Hän on sukua mm. Richard de Clare:lle, Pembroken jaarlille, joka tunnettiin myös nimellä Strongbow. "[He] is remembered as a desperate, land-grabbing warlord whose calamitous foreign adventure led to the suffering of generations. Shunned by Henry II, he offered his services as a mercenary in the 12th-century invasion of Wexford in exchange for power and land. When he eventually died of a festering ulcer in his foot, his enemies said it was the revenge of Irish saints whose shrines he had violated."

Mutta de Clare on kuitenkin puhtoisimpia Bushin klaanin esi-isistä....

"The genetic line can also be traced to Dermot MacMurrough, the Gaelic king of Leinster reviled in history books as the man who sold Ireland for personal gain.

Even before MacMurrough earned the title of Ireland's worst traitor by inviting Strongbow's invasion to save himself from a local feud, the Irish chieftain had a reputation for gore. One English chronicler told how MacMurrough, recognising the features of a personal enemy poking from a pile of severed heads after a battle, snatched up the rotting flesh and tore it with his teeth in a "hideous frenzy
".

Lisää aiheesta

26.1.05

Puuttuva linkki löytyi?

Lähes 200 vuotta ovat biologit väitelleet asiasta, mutta nyt todisteet näyttävät löytyneen! Ne ovat sukua toisilleen. Ai siis ketkä/mitkä? No tietysti virtahevot ja valaat.

25.1.05

Shield

Tulipahan sitten katsottua tuo kehuttu ja kiitelty Hollywoodin tusinatekele Shield. Täytyy myöntää, että olen huonompiakin nähnyt. Mutta sen esitysaika sai hieman miettimään.

Ohjelmatiedoissa varoitettiin, että "Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille." No, sen vuoksihan se varmaan esitettiin "vasta" klo 21.00.

Mutta miksi tiistaina klo 21.00 esitetään sarjaa, jonka sankari on väkivaltainen ja säännöistä piittaamaton "Al Capone, jolla on virkamerkki", mutta Komisario Frost:in kaltaiset sarjat esitetään sunnuntaina klo 22.10? Siis silloin kun niitä ylipäätään esitetään?

Tiedän, että tämä kuulostaa naivilta, mutta miettikääpä kumpi kuuluisi oikeasti Prime Timeen, Vic Mackey, " jolle oikean ja väärän välinen raja on häilyvä". Vai Jack Frost, joka "tuntee sympatiaa vähäosaisia kohtaan," ja "on epäkäytännöllinen ja sekava"? Siis ihan aikuisten oikeasti...
Onko pomosi ilkeä? Älä kuitenkaan kerro siitä blogissa!

Ainkaan Englannissa, tai tarkemmin Skotlannissa, ei kannata kertoa blogissaan huoista päivistä töissä. Tai muuten voi käydä kuin Joe Gordonille, joka sai potkut kirjoitettuaan blogiinsa pomonsa ilkeyksistä...
Vapise RoboCop ja Quake!

Usa aikoo lähettää Irakiin robottisotilaita taistelemaan irakilaisia vastarintajoukkoja vastaan.

2Officials say the robot warrior is fast, accurate and will track and attack the enemy with relatively little risk to the lives of US soldiers.

Unlike its human counterparts, the armed robot does not require food, clothing, training, motivation or a pension."


Täysin epäinhimillinen Robo-solttu ei kuitenkaan ole: "the robot will rely on its human operator, remotely studying footage from its cameras, for the order to open fire..

Toistaiseksi robottia ohjataan tietokoneen näppäimistöllä ja joystickillä, mutta käyttömukavuutta tullaan parantamaan:"there are plans to replace the computer screen, joysticks and keypad in the remote-control unit with a Gameboy-style controller and virtual-reality goggles."

Jahka tieto robo-soltuista leviää, niin USA:n armeijan rekrytointi ongelmat ovat muisto vain: Join the army and play the coolest games!

24.12.04

Hauskaa joulua!

Ostoshysterian nyt hetkeksi laannuttua odottamaan alennusmyyntejä, toivotan kaikille säädyille tasapuolisesti hauskaa joulua!

Sovitaanko lopuksi, että vietetämme kaikki rauhallisen joulun, ja emme työllistä jouluna päivystäviä poliiseja, palomiehiä, emmekä sairaanhoitajia?


17.12.04

Happy Hanukkah!

Melbournen kaupunki päätti koristella kaupunkia mukavilla geometrisiin kuvioihin asetelluilla kukilla. Jostain syystä Hanukkaa juhlivat kaupungin juutalaiset eivät ole asiasta iloisia...
Onnittelut päivänsankarille!

Bartholomew J. Simpson täyttää tänään 15. vuotta! Onnittelut Springfield:siin.

15.12.04

Jouluostoksilla

Palkkapäivän kunniaksi vauhditin kansantaloutta reippaasti... Ja olihan osaa lahjoista itse testattava ;-)

Lopputulos: Olen vanha... Sonic Heroes:in ikäsuositus on 3+ vuotta, ja silti en parin tunnin tahkoamisen jälkeenkään ymmärrä miten sitä pelataan... Saatikka, että olisin päässyt Harry Potter: Prisoner of Azkaban:in alkua pidemmälle...

Toivotaan, että kummityttö (9v) on enoansa fiksumpi!

Mutta sain kyllä itsekin lahjan. Eksyin nääs Hämeentien
Filmifriikki-kauppaan, ja sieltä tarttui itselleni mukaan Huonosti käyttäytyvien miesten six-pack, eli kaikki 6 kautta tuota britti-TV:n lahjaa maailmalle! Nyt kun vielä löytäisi extrat DVD:llä, niin voisi tilata toisen klassikkon, eli Only Fools And Horses-sarjan kaikki 7 kautta...

8.12.04

Totuuden siemen?

Joudun tunnustamaan, että tämänpäiväinen UserFriendly sarjakuva ei ole täysin vailla pohjaa ;-)
Askarteluvinkkejä joulun odotukseen

Paint Shop Pro:n, tuon maanmainion kuvankäsittely-ohjelman kotisivuilta löytyy mainioita oppaita ohjelman käyttöön.

Näin joulun odotukseen sopii erityisen hyvin ohje lahjojen nimikorttien tekemiseen.

Ja miksi ostaa värityskirjoja, kun ne voi tehdä itse!

Muutenkin kannattaa käydä katsomassa mitä tutorials-osasto pitää sisällään.

2.12.04

Ukrainan vaalit

Katsaus pilapiirtäjien raktioihin löytyy täältä.

1.12.04

Maailman AIDS-päivä 2004



29.11.04

Terveiset Tallinasta!

Ihan vaan vaihtelun vuoksi tuli taas piipahdettua Tallinnassa. Tällä kertaa olimme yötä Tallinnassa, ja hotellin ylibookkauksen vuoksi huoneemme vaihtui sviitiksi... Pääsivät persaukiset duunarit kerrankin luksuksen makuun!

No, ei se sviitti nyt niin hirveän luksusta ollut. Ei edes saunaa, porealtaasta puhumattakaan ;-) Ja aika pienikin se oli, suunnilleen oman asuntoni kokoinen...

Ohessa muutama kuva reissusta.

Tallinna lintu-perspektiivistä






Öinen Tallinna on kaunis




Vapaudenaukiolla mummot möivät kukkia

Matkan antina oli myös chilikoristellut haarukat ja lusikat, sekä makein löytö, käsintehdyt chili-suklaa konvehdit!

23.11.04

Yskittääkö? Syö suklaata!

Suklaasta pitävät ilahtuvat taatusti tästä uutisesta.

Theobromine, an ingredient of cocoa, was found to be almost a third more effective in preventing coughing than codeine - considered the best available cough medicine.

22.11.04

HKL - Kävellen olisit jo perillä!

Kyllä taas oli kiva olla HKL:n kanta-asiakas. Puoli kuuden aikaan myöhästyin täpärästi seiskan ratikasta Aleksilla. Nuo mukavat laitteet, jotka kertovat koska mitäkin ratikkaa voi ko. pysäkille voi odottaa, kertoi, että n.4 minuutin kuluttua tulee seuraava.

Ainahan tuon 4 minuuttia jaksaa odottaa, enkä lähtenytkään kutosen pysäkille. Siinä vaiheessa kun aivan peräperää tuli 4kpl nelosen ratikkaa olisi pitänyt hälytyskellojen soida. Yhteensä nelosen ratikoita tuli 5kpl kahden kolmosen ratikan välissä... Ja heti perään kuudes...

Loppujen lopuksi odotin seiskaa n. 30 minuuttia. Josta suurimman osaa ajasta tuo ihana aikataulunäyttö näytti, että seuraava seiska tulee 2 minuutin kuluttua...

Eikö noihin näyttöihin saisi sellaista automatiikkaa, että jos aika ei vähene esim 5min. aikana, niin kerrotaan, että nyt on häiriö päällä. Meikäläisen kännykällä kun ei saa soittaa, eikä tekstailla näihin maksullisiin palveluihin... Joista saa lisäksi tiedon häiriöstä vasta, kun häiriö on kestänyt n. 20 min...

Ja kyllä, tiedän, että tänään(kin) satoi lunta... Mutta ei lumisade Suomessa nyt mitenkään Extreme luonnonilmiö ole!

Lauantain myräkän aiheuttamat ongelmat ymmärrän, mutta ei tänään ainakaan tuohon aikaan mikään hirmuinen myräkkä ollut. Kannattaisikohan niitä aurausvaunuja pitää liikenteessä näihin aikoihin useampi kuin yksi kerraan...
Lekalla stressi pois!

Espanjassa on avattu palvelu, jossa €40 hintaan saa hakata lekalla mm. autoja, kännyköitä ja tietokoneita. Aikaa on maks. 2 tuntia, mutta toistaiseksi kukaan ei ole jaksanut 30min kauempaa.

A study by the UK's University of Surrey earlier this year found that modern gadgets such as mobile phones and laptop computers were increasing levels of workplace stress.

Jos joku tietää vastaavan palvelun Suomessa, laittakaa viestiä!

21.11.04

Talvinen Helsinki on kaunis



Pari kuvaa päivän kävelylenkiltä.

20.11.04

Talvi saapui Helsinkiin

Nyt voitaneen sanoa, että talvi on alkanut, ja syksy on ohi.

Täällä Helsingissä vältyttiin tavanomaisilta "Talvi yllätti autoilijat" uutisilta. "Ajokeli oli huono koko Etelä-Suomessa. Vakavilta onnettomuuksilta kuitenkin vältyttiin. Liikkuvan poliisin tietoon oli iltaan mennessä tullut noin 60 kolaria Etelä-Suomen läänin alueella, mikä on vain vähän normaalia enemmän."
--Helsingin Sanomat


Myös HKL oli valmistautunut myräkkään huolella, ja raitiovaunujakaan ei vaihteisiin pakkautuneesta lumesta huolimatta tarvinnut odotella kovinkaan paljon yli tuntia... "Liikenteessä on vain yksi harjavaunu, joka yrittää pitää raitiovaunuverkkoa puhtaana sekä kaksi avustavaa vaihteiden putsausautoa."
--Nelonen


No, ainakin kaupunki on kaunis lumisessa vaipassaan...
Sanovat sitä ihmeruuaksi

Sitä myydään joka kaupassa, sen syönti on eettisesti oikein, se on terveellistä jne... Näinhän me uskomme soijasta ja etenkin sen ilmenemismuodosta tofusta.

Mutta onko asia näin oikeasti? Siis aikuisten oikeasti?

Tohtori Lorrain Anderson Belfast Royal Maternity Hospitalista on tutkinut soijan yhteyttä miesten hedelmättömyyteen.

"Anderson's 'eureka' moment arrived when a complex analysis of the samples she was working on revealed that the seminal liquid surrounding the slower-moving sperm contained chemicals called isoflavones. These compounds are also known as phyto-oestrogens or plant-oestrogens because they mimic oestrogen, the powerful female hormone.

These highly active compounds are found in large concentrations in soya. Indeed such are the doses of these chemicals, a woman drinking two glasses of soya milk a day over the course of a month will see the timing of her menstrual cycle alter. It has been estimated that infants who are fed soya formula exclusively receive an amount of oestrogen equivalent to five birth control pills every day."


Hmmm... Eikä tässä viekä kaikki. Soijan viljely tuhoaa peläkstään Argentiinassa n.20 jalkapallokentällistä viidakkoa tunnissa...

"Located more than 1,000 miles north west of Buenos Aires and close to the Chilean and Bolivian borders, Las Lajitas is the agricultural capital of a region that has seen untrammelled expansion in soya production. Where only a few years ago thick native forests filled the landscape, now all that stands between Las Lajitas and the Andes shimmering on the horizon are green pastures sprouting soya.

Satellite photos of the region show the dramatic change. Only 15 years ago the area appeared from space as a lush green carpet, now it resembles a threadbare rug covered with the spreading stains of soya plantations. The figures speak for themselves: in 1971 soya was only farmed on 37,000 hectares; now the area covered is more than 14m hectares and rising. Soya now occupies more land in Argentina than all other crops added together, covering more than half the country's arable land. It is predicted that 10,000 hectares of forest is being lost every year - the equivalent of 20 football fields an hour. If this continues, in five years' time the country's native forests will disappear completely"


Lisää aiheesta löytyy Observerin jutusta. Kannataa lukea ennen kuin ostaa seuraavan kerran tofua...

4.11.04

Bushin uudelleenvalinta

Guardianin Steve Bellin näkemys mitä George Bush tarjoaa Amerikalle.

Distopia:n näkemys kannattaa mys tsekata.

29.10.04

Uusia gallerioita

Tuli torstaina piipahdettua Tallinnassa, ja kauniin syysilman innoittamina kävinnä Piritassa katsomassa Pyhän Birgitan luostarin raunioilla. Paikka on erittäin suositeltava kohde.

Kuvasatoa pääset katsomaan täältä.

Olen myös viime päivinä innostunut "piirtämään". PSP Vinkit sivuston keskustelupalstalla oli kysymys, jonka innoittamana aloin tekemään omia piirroksiani. Tuloksia löytyy täältä

27.10.04

Blogi vei työpaikan

BBC kertoo lentoemännästä, joka menetti työpaikkansa, kun laittoi itsestään kuvan univormussaan blogiinsa.

Mielenkiintoinen aihe laajemmaltikin. Missä menee raja mitä saan blogiini kirjoittaa? Liikesalaisuuksia ei tietenkään saa postata, mutta jos pomo ottaa minua päähän, niin saanko mainita siitä?

25.10.04

Charge of the Light Brigade

Tänään on 150 vuotta Krimin sodan kuuluisimmasta taistelusta, eli Balaclavan taistelusta.

Itse taistelua kuuluisampi on kevyen ratsyväkirykmentin the 17th Lansers:in suorittama rynnäkkö venäläisten kanuunoita vastaan.

Tennyson ikuisti hyökkäyksen runossaan the Charge of the Light Brigade.

BBC miettii artikkelissaan mitä merkitystä hyökkäyksellä enää on.

Krimin sotahan oli ensimmäinen mediasota. Ensimmäistä kertaa taistelutantereella oli reporttereita ja valokuvaajia, jotka toivat sodan kauhut brittien aamiaispöytiin, tuolloin lähes reaaliaikaisena pidettynä 3 viikon viiveellä.

the breathless account of how a few hundred cavalrymen mounted a doomed charge against the Russian artillery was an emotional showstopper.

Tennysonin runoa pidetty legendan nostattajana, mutta National Army Museum:in kuraattorin Alistair Massien mukaan reportterien kuvaukset loivat legendan, jonka inspiroimana Tennyson kirjoitti runonsa.

William Howard Russelin silminnäkijä-reportaasi on Massien mukaan se, joka pisti pallon pyörimään, ja synnytti legendan.

They swept proudly past, glittering in the morning sun in all the pride and splendour of war. We could scarcely believe the evidence of our senses! Surely that handful of men were not going to charge an army in position?

"Alas, it was but too true - their desperate valour knew no bounds, and far indeed was it removed from its so-called better part - discretion."


Artikkelissa mietitään myös miksi n.200 ihmisen kuolemaan johtanut taistelu on saanut sellaiset myyttiset mittasuhteet, että sen varjoon jää usein jopa koko ensimmäinen ja toinen maailmansota!

In the 20th Century, the image of military sacrifice acquired a very different character. In 1916, the Battle of the Somme saw 60,000 British casualties in a single day - and the poets of the First World War saw nothing heroic about such an appalling loss of life.

Krimin sodassa Tennyson kirjoitti:"Their's not to reason why, Their's but to do and die."

Kipling vastasi ensimmäisessä maailmansodassa:"If any ask us why we died, Tell them 'Because our fathers lied'."

19.10.04

Maailma tänään

Paljonko maapallolla on väkeä? Kuinka moni on tänä vuonna syntynyt? Entä tänään? Maailma numeroina löytyy Worldometers sivulta.

18.10.04

Tähänkö on tultu?

Kärjistettyä? Kyllä. Satiiria? Kyllä, mutta myös karmaisevalla tavalla totta... Kalevan Jarin pilapiirros

14.10.04

Kössi valtuustoon

Kalevan Jari senkun petraa juoksuaan ;-)
Operaatio totuus

Ei tähän hirveästi ole lisättävää...

12.10.04

Iso Veli kuuntelee passiasi...

Bushin hallinto on vaatinut maailmanlaajuista standardia koneellisesti luettaviin passeihin. Ei mitenkään ihan huono ajatus, nopeuttaahan se passintarkistus jonoja. Eikä lisäturva matkustettaessa ole mitenkään huono asia.

Tietoturva-expertti Bruce Schneier on kuitenkin eri mieltä. Miksikö?

USA:n ehdotus perustuu RFID-siruihin passeissa. Tuollainen siruhan on mm. YHT:n matkakortissa, ja niitä on suunniteltu kauppojen tavaroihin. Sen ansiosta esim. matkakorttia ei tarvitse ottaa pois laukusta, vaan se luetaan laukun läpi.

International Herald Tribunen artikkelissa Schneier selittää miksi tämä ei sittenkään ole hyvä asia. Eikä edes lisää turvallisuutta, vaan päinvastoin!

Unfortunately, RFID chips can be read by any reader, not just the ones at passport control. The upshot of this is that travelers carrying around RFID passports are broadcasting their identity.

Think about what that means for a minute. It means that passport holders are continuously broadcasting their name, nationality, age, address and whatever else is on the RFID chip. It means that anyone with a reader can learn that information, without the passport holder's knowledge or consent. It means that pickpockets, kidnappers and terrorists can easily--and surreptitiously--pick Americans or nationals of other participating countries out of a crowd.


Systeemin puolestapuhujien mielestä meillä ei ole kuitenkaan syytä hätään. Siru voidaan lukea vain muutaman senttimetrin päästä, eli käytännössä väärinkäytöksiä on lähes mahdotonta tapahtua.

Vastustajat kuitenkin ovat huomattaneet, että testeissä RDIF-siruja on voitu lukea jopa 20 metrin päästä!

Miksikö USA ajaa käyttöön tekniikkaa, joka mahdollisesti asettaa etenkin amerikkalaiset suurempaan vaaraan maailmalla?

Unfortunately, there is only one possible reason: The administration wants surreptitious access themselves. It wants to be able to identify people in crowds. It wants to surreptitiously pick out the Americans, and pick out the foreigners. It wants to do the very thing that it insists, despite demonstrations to the contrary, can't be done.
Möykky Bushin selässä

Guardianin Steve Bell paljastaa mikä se möykky Georgen selässä on... Itse asiassa tuohan on aika luonnollinen selitys...

11.10.04

Savuava tulivuori livenä

Vanha juttuhan tämä jo on, mutta tänään onnistuin ensimmäistä kertaa näkemäänMount St. Helens VolcanoCam:issa savua.

Suomesta katsottunahan tuossa on ongelmana aikaero. Kun meillä on päivä, niin St. Helensillä on yö...
Korkeasaaren apinat

Kalevan Jarin näkemys Korkeasaaren apionoista

10.10.04

300 kirjoitus blogissa

300. postauksen kunniaksi tämän päiväisen sunnuntaikävelyn kuvasatoa.








1.10.04

Presso tulee oletko valmis? (nyt 50% alennuksella)

Työnantaja pisti meille kilpailun kuka myy uutta Presso-lehteä amatööri-pohjalta eniten.

Eli jos Uusmaalaisia (postinumerot 000000-10960) Presso, niin nyt niitä saa allekirjoittaneelta halvalla:

6kk määräikainen tilaus €15,
12kk määräaikainen tilaus €30.

Lehti ilmestyy siis kerran viikossa (lauantaisin ykstyisosoitteisiin, ja maanantaina yrityksille)

Ja lisäkiihokkeena laitetaan 5 ensimmäiselle toinen tilaus kaupanpäälle! Eli jos tilaat 6kk tilauksen, saat kaverille 6kk tilauksen kaupanpäälle. 12kk tilauksesta kaverisi saa myös 12kk lehdet ilmaiseksi. Eli halvalla lähtee!

Kiinnostuneet ottakaa yhteyttä vaikkapa mailitse osoitteeseen santtu(a)kyrohonka.com, niin varmistan tiedot. (Tämä mahdollisten pilailijoitten karsimiseksi).

Ai mitäkö minä hyödyn tästä? No, firman tulos toivottavasti paranee, ja palkansaantini on jatkossa turvattu ;-) 5 ensimmäisestä saamani ilmaisen tilauksen annan tilaajille. Rahallista hyötyä en siis saa. Jos useaa (yli 10) tilaa kauppani Presson, saan valinnaisen firman aikakausilehden, ja firman eniten tilauksia myynyt amatööri saa television...

28.9.04

Rintoja suurentava soittoääni???

Tälläisiä uutisia odottaa lähinnä huhtikuun ensimmäisenä päivänä..., mutta Digitoday raportoi uudesta villityksestä japanilaisilla soittoääni-markkkinoilla. Rintoja suurentavasta soittoäänestä on tullut hitti japanissa...

- Kuuntelin soittoääntä viikon verran ja tunsin itseni narriksi. Mutta toden totta, 87 sentin rinnanympärykseni kasvoi 89 sentiin, pin-up -malli Chieri Nakayma kertoi japanilaiselle aikakauslehdelle Shukan Gendaille.

Soittoäänen kehittänyt tohtori Hideto Tomabechi on kehittämässä omia soittoäääniä, jotka parantavat muistia, lisäävät viehätysvoimaa, kasvattavat hiuksia ja auttavat tupakoinin lopettamisessa.

27.9.04

Maksuton vaalimainos

Espoolaisille lukijoilleni tiedoksi erinomainen ehdokas Espoon valtuustoon. Tarja Tallqvistin vaalisivut ovat avautuneet.

Jos haluat valtuustoon sosiaalisia asioita ajavan ehdokkaan, käypä vilaisemassa Tarjan sivuja!

Tarjahan on, paitsi palkittu tv-ohjaaja ja tuottaja, myös lähihoitaja-opiskelija, jolla on ihan aikuisten oikeasti näppituntuma sairaanhoitajien arkeen, sekä vanhusten hoitoon!

20.9.04

Kuvina:Eddie Adams

BBC jatkaa loistavaa In Pictures sarjaansa Eddie Adamsin kuvilla. Sarjan aloittaa kuva josta Adams sai 1969 Pulizerin palkinnon.

17.9.04

Bussi-fuusiosta vielä

Sen, että Kokoomus innokkaasti ajaa bussi-liikenteen yhtiöittämistä saatan vielä ymmärtää, mutta miksi Vihreät ovat mukana ajamassa Helsingin bussi-liikennettä ulkomaiseen omistukseen? (Tuskin mikään suomalainen yritys ostaa nyt syntyvää yhtiötä)

Syntyvä yhtiö nimittäin tullaan aivan varmasti ennen pitkää myymään. Viimeistään silloin kun seuraavan kerran leikataan Helsingin osuutta yhteisövero tuotosta...

Saatetaan myydä nopeamminkin koska syntyvä yhtiö tulee ilmeisesti olemaan heti reippaasti tappiollinen. Ellei sitten mene heti konkurssiin... (Laskelmia&selostus valtuuston kokouksesta löytyy Haltian blogista)

Kieltämättä mieleen hiipii salaliitto-teoria, jossa Vihreät ajavat bussi-liikennettä alas, jotta saadaan väki siirtymään autoihin.

Lakkopäivänähän ei ollut mahdottomia ruuhkia, koska ihmiset käyttivät kimppakyytejä. Kun bussi-liikenne takkuilee tulevaisuudessa jatkuvasti (niinkuin esim. Englannissa), alkavat ihmiset ostamaan omia autoja...

Ja kun ruuhkat autojen määrän kasvun seurauksena pahenevat, niin saavat vihreät läpi ruuhkamaksun Helsinkiin!

Kieltämättä ehkä kaukaa haettua. Vai onko sittenkään?

Joka tapauksessa, sori Osmo S. Tämä oli viimeinen niitti, allekirjoittaneen silmissä siirryitte Keskustan kanssa ryhmään, jota ei edes vahingossa äänestetä...

15.9.04

Mini Alma

Typaikalla oleva Alma (C.Annuum) tekee satoa kiitettävästi. Poimin äsken tämän kertaisen sadon ensimmäisen hedelmän, varsinaisen mini Alman ;-)

Hedelmä oli täysin kypsä, mutta täysin vailla tulisuutta. No ei Almassa nyt niin hirveästi sitä muutenkaan ole. Maku oli aika jännittävä herneen ja paprikan sekoitus.

Täytyy toivoa, että vielä kypsymässä oleviin kehittyy edes hieman tulisuutta.

13.9.04

Matkalla Nagasagissa

Yosuke Yamahata kuvasi Nagasagin tuhoa atomipommin pudottamista seuranneena päivänä. Puhukoot kuvat puolestaan...

10.9.04

Kärsitkö allergiasta?

Kaikille allergioista kärsville tiedoksi, nyt saa allergioihin helpotusta lehtipisteistä! Tai ainakin Englannista saa. Allergy Magazine on nimittäin aloittanut ilmestymisen!

Tarjoushintaan £19.50 (6 numeroa) saat vuodeksi lehden, joka kertoo kaiken tarpeellisen mitä allerginen elämäntyylisi vaatii!

Kukapa allerginen ei kaipaisi tietoa, että Coronation Streetissä näyttelevällä Nikki Sandersonilla on astma. Tai että aurinko pilasi Walesilaisen Derene Hughesin loman... Until recently holidays abroad were no fun for 36-year-old Derene Hughes - as soon as she stepped into the sun she broke out in a painful rash.

Mutta hetkinen! Allergia, elämäntyylikö??? Mistä lähtien??? Mitä seuraavaksi? Lehti jalkasienestä kärsiville?

9.9.04

Sanaton uutisankkuri

Kuinka usein olet nähnyt uutisankkurin menevän sanattomaksi? Ei siihen tarvita kuin yksi istuva presidentti, joka esittää huolensa gynekologeista... tai katso itse

8.9.04

HKL lakkoon?

Helsingin Sanomat kertoo, että "HKL:n väki valmistautuu lakkoon". Kuskit vastustavat ajatusta yhdistää HKL:n ja Suomen Turistiauton bussiliikennetoiminnot yhdeksi osakeyhtiöksi.

Olen aika vakuuttunut siitä, että tämä (yhdistämispäätös) ei jätä myöskään palvelujen käyttäjiä kylmäksi", pääluottamusmies Tapio Havasto kertoi keskiviikkona

Ainakaan tätä palvelunkäyttäjää ei lämmitä ajatus siitä, että Helsingin joukkoliikennettä johdettaisiin osakkeenomistajien ehdoilla! Osakeyhtien tehtävä on pitää osakkeenomistajat tyytyväisinä takomalle heille rahaa.

Ei siinä hirveästi lohduta, että vuoroja karsimisella taataan jollekin osakesijoittajalle hieman isompi osinko.

Havasto ennakoi, että jos lakkoon mennään, koko bussiliikenteen lisäksi mukaan tulevat myös raitiovaunujen ja metron kuljettajat.

Toivon sydämestäni, että ratikka- ja metrokuskit osoittavat solidaarisuuttaan, koska he ovat taatusti seuraavina tulilinjalla. Ollaanhan jo nyt harkitsemassa kuskittomia metroja...

Ja liike-elämä saa esimakua siitä, millaista on kun joukkoliikenne kulkee heidän ehdoillaan ja arvoillaan... Itse sain siitä esimakua opiskellessani Isossa-Britanniassa, jossa junaliikenne on yksityistetty... Katkokset olivat enemmän sääntö, kuin poikkeus!

Ai niin, eihän bussiliikennettä olla yksityistämässä, vaan yhtiön tulee omistamaan Helsingon kaupunki! Ja saa nähdä kuinka kauan. Ehkä siihen asti kun Helsingiltä seuraavan kerran leikataan yhteisveron tuottoa...

Voin vain arvata millaisella tarmolla kuskeille on hoettu mantraa:"Mikään ei muutu, kaikki jatkuu ennallaan..." Aivan niin, vain maksajan nimi palkkakuitissa vaihtuu, mutta työthän jatkuvat ennallaan... Toistaiseksi... Kunnes liiketaloudelliset syyt toisin määräävät...

Ja asiakashan ei edes huomaa muutosta! Paitsi tietty ne muutamat, jotka kulkevat reiteillä/vuoroilla, jotka kiikkuvat kannattavuuden rajoilla. Eivät meinaan kulje kauaa...

6.9.04

Mielenkiintoisia asumisratkaisuja...

BBC esittelee mielenkiintoisia ratkaisuja asumiseen. Koskakohan näitä näkee asuntomessuilla?

4.9.04

Tiedote minut tunteville

Niille lukijoilleni, jotka tuntevat minut paremmin tiedoksi, että työnantajani torstainen ilmoitus ei koske minua suoraan. Jään edelleen samaan yhtiöön, vain osasto vaihtuu.

1.9.04

Myös Saksassa karkaillaan kaltereiden takaa...

Ruotsissahan karkailtiin kesällä kaltereiden takaa oikein urakalla. Nyt tuntuu tauti levinneen jo Berliiniin.

Juanin pako alkoi tukin päällä meloen vallihaudan yli ja läheiselle lasten leikkikentälle. Juanin ollessa varastamassa pyrää avasivat vartijat tulen, joka pysäytti Juanin.

"It went straight for the playground", said Liane Hertrampf to the Berliner Kurier newspaper.

Parents grabbed their children and fled as they realised what was happening.


Todellista vaaraa ei kuulemma lapsilla ollut, koska Spectacled bears eat both vegetables and meat but children tend not to be on their menu.

Juan on siis karhu :-) ja hänet taltutettiin nukutuspiikkejä ampuvalla pyssyllä.

Edellinen karkaaminen oli kesäkuussa, kun gorilla kiipesi aidan yli.

Eläintarhan apulaisjohtaja lupasi, että henkilkunta tulee jatkossa pitämään huolen, että Juanilla ei enää ole tukkeja käytössään...

lähde: BBC NEWS
Illan Viking Lotto arvontaa odotellessa

Pomppulinnoja lyötyy nykyään jokaisesta kissanristiäisestä, ja pihalla kuin pihalla on katos pihajuhlissa. Ja onhan usealla ollut jo kauan Vappuna Ullanlinnanmäellä oma katos.

Mutta miltä tuntuisi pitää koti-häät tai koti-ristiäiset kirkossa? Siis tilaisuus kotona, omalla pihalla, mutta kirkossa? Tai kutsua kaverit ottamaan kesällä parit oluset omassa pubissa?

Airquee mahdollistaa kummatkin! Ja pomppulinnat myös. Ko. firman valikoimiin kuuluu nimittäin niin puhallettava kirkko, kuin puhallettava pubi!

24.8.04

Tee se itse: 3D kuvat

Kaikkihan tietävät nuo hauskat kolmiulotteiset kuvat, joiden katsomiseen tarvitaan hassut lasit, joissa toinen linssi on punainen, ja toinen sininen.

Kolmiulotteiset kuvat eivät ole pelkästään leikkiä, vaan mm. NASA käyttää niitä. On nimittäin Marskin kivenpi kolmiulotteisena :-)

Ja nyt jokainen digikameran ja tietokoneen käyttäjä voi tehdä omat 3D-kuvansa. Hieman teoriaa kuvista ja ennen kaikkea ohjeet kuvien tekoon löytyy täältä.

19.8.04

Infernon Chili-foorumi muutti!

Jopa Pohjolan Sanomista tutun Chili sivuston Infernon maan mainio Foorumi on muuttanut uuteen osoitteeseen.

Nyt myös ulkomailta pitäisi päästä chili-tietouden lähteille.

Kaikki vanhat tunnukset toimivat, ja vanhat viestit ovat tallella. Kiitän, ja nostan hattua ylläpitäjille!

17.8.04

USA epäilee Venezuelan vaalien rehellisyyttä

Hesarin mukaan "Yhdysvallat vaatii, että opposition syytteet petoksesta Venezuelan vaaleissa on tutkittava tarkasti".

Allekirjoittanut, sekä Guardianin Steve Bell ymmärrämme USA:n huolen. Tuollaisestahan voi tulle ilkeä ennakkotapaus....

9.8.04

Jacques Henri Lartigue

1900-luvun alun valokuvaajat ovat ilmeisesti tulossa muotiin.

Nyt on vuorossa Jacques Henri Lartigue, jonka kuvagalleria löytyy Guardian:in sivuilta

8.8.04

Kallion on Rock!

Tänään oli Kallio on Rock-festivaalit Väinö Tannerin kentällä. Ja koska esiintyjinä oli mm. Juice Leskinen Duo ja Freud, Marx, Jung & Engels, niin pakkohan sinne oli mennä...

Tapani mukaan mukana oli kamera, ja kuvasatoa löytyy täältä

5.8.04

Henri Cartier-Bressonin kuvia

Useampikin www-sivu esittelee nyt Henri Cartier-Bressonin töitä. Tässä BBC:n muistogalleria
ave, Caesar, morituri te salutant

Valokuvaajalegenda Henri Cartier-Bresson on kuollut kertoo Helsingin Sanomat.

HBC oli legendaarisen Magnum kuvatoimiston perustajia, sekä yksi valokuvauksen pioneereja.

HBC ei työssään tarvinnut Paint Shop Pro tai Photoshop ohjelmia, eikä uusinta HyperMegaPikseli-luokan digikameraa...

Lordi Snowdon kuvaa BBC:n artikkelissa ystäväänsä ja kuvaajakolleegaansa seuraavasti "I don't think he'd like his work to be called art, he would like to be remembered as an anonymous figure. His books record moments that can't be captured again."

4.8.04

PSP9 Rules!

Nyt on pari tuntia leikitty PSP9:n Beta versiolla. Hyvältä tuntuu.

Erityisesti olen ihastunut kohinan poistoon. Projektinani on nimittäin skannata jokunen sata Minolta Mini 16 diaa. Ko. diat ovat peräisin 50-luvulta, ja dian fyysinen koko on siis ~16mmx16mm.

Alla kuvat ennen ja jälkeen. Saatte itse arvata kumpi on ennen ja kumpi jälkeen :-)




Saihan kohinaa ennenkin pois Salt and Pepper-toiminnolla, mutta tämä todella toimii!

RAW kuvistakin tuettuna on yleisimmät merkit.

Tässä kiinnostuneille kuvaa noista Mini 16 dioista. etualalla "normaali" dia

Psp9 Beta has landed!

Paint Shop Pro 9:n Beta versio on julkaistu! Ja kaksin kappalein!

Jasc:in kyselyssä n. puolet halusi lisää ominaisuuksia, ja puolet helpomman ohjelman. Lopputulos: PSP9 uusilla ominaisuuksilla, sekä kevyempi ja helpompi PSP 9 Studio!

Kummankin Beta version voit ladata täältä.

Ilmeisesti Studiolla halutaan haastaa PhotoShop Elements, ja PSP 9:llä Photoshop.

"Täysversiosta" löytyy uutuutena mm. kohinanpoisto, sekä lmeisti odotettu tuki raw-kuville.

Lisää jahka tuo ~100M tippuu koneelle, ja saan sen asennettua...

3.8.04

Ateenan kisoja odotellessa:1936 Berliinin kisojen kuvasatoa

1936 Leni Riefenstahl loi nykyaikaisen urheilukuvauksen. Seikka joka on jäänyt unholaan spekuloitaessa oliko Riefenstahl itse natsi.

Joka tapauksessa Guardian julkaisee ennen julkaisemattomia Leni Riefenstahlin kuvia 1936 Berliinin Olympialaisista.

2.8.04

Keille kellot eivät soineet...

Murhat ja katoamiset ovat aina karmivia, mutta lapsen murha on aina kaikista karmivin. Mutta miksi jotkut tapaukset saavat jopa kansainvälistä huomiota, ja jotkut pääsevät hädin tuskin paikallislehtiin?

Guardianin kirjanäytteessä Soham: A Story Of Our Times Nicci Gerrard käy läpi tapauksia, jotka Englannissa ovat nousseet otsikoihin, sekä tapauksia, jotka ovat jääneet unhoon. Sekä miksi näin on käynyt...

Suhtaudumme lapsin kaksijakoisesti. Lapset saavt meidät sentimentaalisiksi, mutta samalla pelkäämme heitä. Emme haluaisi lasten kasvavan, vaan pysyvän ikuisesti lapsina. Samalla pakotamme heidät kasvamaan aikuisiksi mahdollisimman pian...

Martin Bright, in a thoughtful, disturbing piece in the Observer about all the cases we ignore, laid down the rules for "the missing persons game. Don't be a boy, don't be black, don't be working class. As for persistent runaways, children in care or teenagers with drug problems ... forget it."

So we forgot Hannah Williams, a 14-year-old from Dartford in Kent, who went missing in April 2001 and whose decomposed body was found wrapped in tarpaulin in a disused cement works opposite Tilbury docks. Little attention was given to her death - just a few lines in the "news in brief" columns, and then silence. She didn't have the right profile. She wasn't middle class. Her mother was a single parent and wasn't, as one police spokesperson later said, "really press conference material".


Kirjoituksessa käydään läpi mm. 14 vuotiaan Adam Morrellin tapaus. Adam kidutettiin kuoliaaksi mitä julmimmilla tavoilla. Häntä potkittiin ja hänen päälleen kaadettiin kiehuvaa sokerivettä. Lopuksi kiduttajat pelasivat kivi-sakset-paperi-peliä siitä kuka saa antaa kuolin iskun... Lopuksi ruumis paloiteltiin, ja heitettiin jokeen...

Tapaus ei kuitenkaan saanut julkisuutta, vaikka teko oli äärimmäisen julma ja raaka. Se muistuttaa jopa Ruandan massamurhia, vaikka olikin "vain" yksittäistapaus. Siinä on samaa kuin lynkkaus porukassa ja Abu Ghraibin kidutuksissa ja nöyryytyksissä. Sekä Tampereen paloittelu surmassa.

In her book on war criminals in the Hague (They Would Never Hurt A Fly), Slavenka Drakulic writes that "the more I have occupied myself with the individual cases of war criminals, the less I believe them to be monsters". Rather, they are ordinary men and women. That is the horror. Ordinary people - people like us - turned into monsters.
Tekstiviestillä oikeuksia Afrikan naisille!

Tuntuuko joskus uutisia lukiessa, että haluaisit tehdä jollekin asialle jotain? Tai missä voisi allekirjoittaa vetoomuksen jonkin hyvän asian puolesta?

Onhan Internet pullollaan kaikenlaisia vetoomuksia, mutta mistä ne löytäisi, ja mitkä ovat niitä, joiden takana on ihmisiä, jotka oikeasti tekevät asialle jotain? Ja lukeeko kukaan diktaattori niitä www-vetoomuksia?

Nyt on ryhmä hyväntekeväisyys organisaatiota keräämässä nimiä Afrikan naisten oikeuksien hyväksi.

Uutta on mahdollisuus osallistua tekstiviestillä.

Lähetä sana petition, sekä nimesi numeroon +27832933934, ja nimesi lisätään listaan.

Viesti maksaa normaalin tekstiviestin hinnan.