Kuvien palvontaa

Tulin eilen takaisin Arno Rafael Minkkisen työpajasta Vilnasta.Takana on siis upea, joskin raskas viikko.

Saavuimme hotelliimme maanantaina n. klo 12, ja kello 12:30 alkoi luennot. Tai oikeastaan saimme esittelyn tulevasta viikosta. Sen jälkeen alkoi oppilaiden (20) portfolioiden analyysit.

Minkkinen paneutui jokaiseen kuvaan, antoi kommentteja sekä vinkkejä lähes jokaisesta kuvasta.

En ole koskaan ollut kirkossa jossa olisi ollut yhtä harras tunnelma kuin katsellessamme Minkkisen kanssa kuviamme.

Kuva-analyysien jälkeen (n. klo 17) alkoi sitten työt. Saimme kolme tehtävää. aikaa tiistai aamuun klo 10.

Ensimmäinen tehtä oli Four Corners. Ota 12 kuvaa, joissa jokaisessa tulee olla kaikissa kulmissa erilainen elementti.

Toinen tehtävä oli Front and Back. Ota kuva mieleisestäsi kohteesta, ja käänny välittömästi sen jälkeen 180 astetta, ja ota kuva siitä mitä takanasi on. Tämä neljä kertaa.

Kolmas tehtävä oli Stop And Shoot. Tähän tehtävään tarvittiin 10 paperipalaa. Ensimmäisiin kolmeen kirjoitettiin 1min, 2min ja 3min. Neljään seuraavaan kirjoitettiin Pohjoinen, Itä, Etelä, sekä Länsi. Viimeisiin kolmeen kirjoitettiin 5min, 10min ja 15min.

Ideana oli, että ensin arvottiin kuinka pitkään lähtöpisteestä tulee lähteä (1, 2 tai 3minuuttia), seuraavilla lapuilla arvotaan suunta jonne kävellään, ja viimeisillä kuinka kauan tuossa paikassa on aikaa kuvata 4 kuvaa. Tämä toistettiin kolme kertaa.

Lopputuloksena oli siis 36 kuvaa. Vaikeuskerrointa lisäsi, että kuvat tuli ottaa kuin filmikameralla, jossa sinulla on 36 kuvan rulla...

Tiistaina sitten aloitimme klo 10 katsomaan nämä kuvat. 20*36 kuvaa, joiden aikana vallitsi taas harras tunnelma. Monen mielestä Minkkisen ääni on kuin runonlausujalla, ja olen tästä ehdottomasti samaa mieltä. Mutta hänen puheensa, etenkin kuvista puhuttaessa, on itsessään runoutta. Paitsi siis kuvista, olimme haltioissamme mestarimme puheesta.

Kello läheni jo kuutta kun saimme urakkamme valmiiksi, ja pääsimme aloittamaan tiistain tehtävämme. Six Strangers, jossa tuli ilmetä työpajan teema "The Intimacy of The Starnger". Tuli siis ottaa kuva kuudesta tuntemattomasta henkilöstä, mutta ei poseerauskuvaa, vaan kuvattavan kanssa tuli päästä kontaktiin, oppia hänestä jotain ja kertoa itsestään tälle jotain. Kuvan tuli kuvat kohdetta siis henkilö henkilönä, ei satunnaisena kohtaamsena.

Tämä tehtävä oli minulle ehdottomasti vaikein. Lähes tärisin lähtiessäni tekemään tehtävää. Se miten tuon tehtävän tein on sen verran pitkä, että teen siitä oman erillisen raportin.

Keskiviikkona aloimme taas klo 10, mutta nyt oli vuorossa henilökohtaiset keskustelut Arnon kanssa. Minilla piti olla keskusteluvuoro heti aamupäivästä, mutta aikataulut menivät sekaisin, ja sain viimeisen vuoron. Edessä oli siis vapaampaa kuvaamista klo 18 asti, jolloin Arno piti luennon paikallisessa galleriassa.

Rehellisesti sanottuna oli tuolloin aika vereslihalla henkisesti. Satoja toinen toistaan upeampia kuvia oli vyörynyt silmieni edessä, ja en todellakaan ollut saanut taidetta aikaiseksi. Itsetuntoni oli lähes nollilla, mutta muiden kurssilaisten kannustus sai minut lähtemään Vilnan kaduille miettimään ja kuvaamaan.

Lähes epätoivon vimmalla koetin saada muistikortille hyviä kuvia. Kokeilin abstrateja muotoja, katukuvausta, lähes kaikkea. Koin pieniä onnistumisen hetkiä kun tihrustin kuvia kameran näytöltä. Kokonaisuutena katsoin epäonnistuneeni.

Arnon luento oli mahtava. Näin ensimmäistä kertaa hänen kuviaan suurena, ja hänen tarinasa olivat puhdasta runoutta. En yhtään ihmettele hänen mainettaan taiteilijana ja opettajana.

Luennon jälkeen oli vuorossa ruokailu, ja yhden toisen oppilaan keskustelu Arnon kanssa. Pääsinkin keskustelemaan hänen kanssaan vasta hotellilla noin puolilta öin.

Hotellin baari oli kiinni, mutta minulla sattui olemaan kaski pulloa olutta huonessani, ja niiden voimilla aloimme keskustelumme. Arno ei missään vaiheessa istunut norsunluutornissa, hän ei kertonut totuuksia The Arno Rafael Minkkisenä, guruna ja kulttihahmona. Reilun parin tunnin mittaiseksi venynyt keskustelumme oli lämminhenkinen, lähes ripinkaltainen. Arno kuunteli ja kommentoi isällisesti, tai oikeammin kuin henkinen neuvonantaja.

Käyn vielä mielessäni läpi tuota keskustelua, ja se oli muutenkin liian henkilökohtainen, jotta siitä pystyisin tarkemmin raportoimaan.

Torstaina esitimme kuusi tuntematontamme, ja lähdimme tekemään omat lopputyömme.

Keskusteltuani Arnon kanssa päätimme, että hyppään bussiin ja menen päätepysäkille kuvaamaan ihmisiä. (Dokumentaarisella tavalla ehdotuksestani, koska en uskonut osaavani kuvata muuten). Sain itse päähäni, että voisin kuvata ihmisiä jo bussissa.

Kun kysyin hotellin respasta millä bussilla pääsisin tyypilliseen lähiöön kuvaamaan tajusin, että alitajuntaisesti olin ottanut saman aikeen, josta suurella ihanteellani, valokuvauksen oppi-isälläni on parasta aikaa näyttely... Lisähaasteena siis saada kuvat bussissa onnistumaan niin, että en tee kopiota Jussi Aallon Metrossa näyttelystä.

Ainakin nämä kaksi sarjaa laitan jossain vaiheessa esille.

Perjantaina ei ollutkaan enää aikaa kuin käydä kuvamme nopeasti läpi, ja pakata. Lentokentälle oli lähtö klo 15:30.

Kaiken kaikkiaan fantastinen reissu. Pää on pyörällä, ja menee varmaan aikamoinen tovi, ennen kuin ymmärtää kaiken opitun ja koetun.